
Edelliset 10 | Seuraavat 10 [ 1 2 3 ]
Lähetä
kysymys >
K:Arvoisa Heidi Hautala
Seurasin kiinnostuneena pätevällä tavalla hoitamaasi presidenttiehdokkuutta. Oman teoriani mukaan haastoit maan ykkösnaisen sillä tavalla, että hänelle sen seurauksena tuli vaikeuksia selvitä Saulista toisella kierroksella. Tuli vaikutelma, että vapaasti hengittävä esiintymisesi perustui puheesi ja mielipiteidesi ristiriidattomuuteen, siis rehellisyyteen.
Yhtä asiaa jäin sinussa kuitenkin ihmettelemään. Miten voit olla niin ehdottoman varma siitä, ettei maahamme voi tulevaisuudessa kohdistua sotilaallista uhkaa. Ymmärrän kyllä niitä liittoutumisen vastustajia, jotka näkevät itse liittoutumisen lisäävän kriisiytymisen mahdollisuutta rajoillamme, mutta sinun kaltaistasi viattomuutta (sinisilmäisyyttä) en voi ymmärtää.
En tunnustaudu miksikään russofobiksi, vaikka suhtaudunkin kriittisesti Venäjän (siitähän tässä tietenkin on kysymys) nykytilaan ja demokratiakehitykseen. Miten voi maa (valtio), jonka oikeusjärjestelmä on täysin korruptoitunut ja rappiolla ja jota hallitaan nimenomaan tätä asiantilaa hyväksikäyttäen, milloinkaan nousta demokraattiseksi oikeusvaltioksi? Mielestäni ei mitenkään. Tuloksena tulee olemaan joko hajoaminen tai yhä vaan tiukkeneva diktatuuri. Kumpikaan vaihtoehto ei vielä välttämättä uhkaa Suomea, mutta voi tehdä sen.
Niin kuin ensimmäisestä kappaleesta ilmenee, en epäile vilpittömyyttäsi tässä (Venäjä) asiassa. Sen sijaan sallinet minun epäillä, että Venäjän nykytilan ja historian tuntemuksesi on puutteellista. Käteeni osui vuoden takainen lehtileike Tshetshenia-seminaarista Suomessa, johon osallistuit. Niinpä kysynkin, oletko esimerkiksi lukenut huolellisesti Anna Politkovskajan molemmat suomeksi käännetyt kirjat? Nämä kirjat, jotka sen lisäksi että käsittelevät Tshetshenian sotaa, keskittyvät nimenomaan kuvailemaan myös Venäjän läpimätää oikeusjärjestelmää, sotalaitosta ilman minkään valtioelimen kontrollia (onneksi ydinavain on sentään valtiojohdolla) ja kaiken taustalla ahertavaa ja junailevaa salaista poliisia, FSB:tä. Jos lukee nuo mainitsemani kirjat "nykyaikaiseen" tapaan, siis hutaisemalla muutamana iltapuhteena selaillen, voi ehkä vakuuttua käynnissä olevasta kansanmurhasta, mutta kirjoittajan toinen pääteema, Venäjän rikollisen lohduton tila, voi jäädä välittymättä. Näin siis, anteeksi vaan, epäilen sinulle käyneen.
Ystävällisin terveisin Ossi Tuukkanen, Espoo
V:Hei,
kiitos erittäin kiinnostavasta viestistäsi. Olin mainitsemasi kv. Tshetshenia-konferenssin pääjärjestäjä yhteistyössä Suomi-Tshetshenia-seuran kanssa. Tuohon aikaan rauhanomaisen ratkaisun näkymät – mahdollisen kansainvälisen (EU-)tuen avulla - olivat aikaisempaa lupaavammat. EU hukkasi etsikkoaikansa ja toivo hupeni, kun kaiketikin FSB hankkiutui eroon Aslan Mashadovista 8. maaliskuuta. Tämä oli minulle vaikea hetki.
Olen ehkä ilmaissut itseäni epäselvästi, koska pidän Venäjän yhteiskunnallista ja poliittista kehitystä uhkana paitsi maan omille kansalaisille myös koko Euroopalle ja Venäjän lähialueille etelässä, jossa konflikteja eskaloidaan lyhytnäköisen poliittisen voitontavoittelun vuoksi. En kuitenkaan näe, että Venäjästä olisi muodostumassa Suomelle tai muulle EU:lle perinteistä SOTILAALLISTA uhkaa, jota voitaisiin torjua alueellisella maanpuolustuksella.
Olen kutsunut venäläisiä kansalaisjärjestöaktiiveja Suomeen mm. ennen joulua. Saimme arvokasta tietoa Putinin pahamaineisesta kansalaisjärjestölaista. Viime aikoina Putin on järjestänyt monta tilaisuutta perustellakseen muille maille lain tarpeellisuutta. Varmaan vakoilusyytteitä tulee myös Suomeen.
Kannatan toki maltillista aluepuolustusta, mutta näen, että Suomen puolustusoppia pitää uusia jo nyt esim. siirtymällä valikoivampaan asevelvollisuuteen. Voimavaroja tarvitaan uusien uhkien torjuntaan, jotka ovat pääsääntöisesti maan rajojen ulkopuolella.
Jatkan hyvin mielelläni ajatustenvaihtoa ja otan kaikki oppimisvihjeet varteen.
Yst. terveisin
Heidi Hautala
K:Hej!
Jag kontaktar dig med en fråga som gäller 40+-kvinnans ställning på arbetsmarknaden. I diskussioner kring kombinationen karriär+barn upplever jag att man ensidigt koncentrerat sig på att lyfta fram att man nog kan ha små barn och göra karriär ( vad det ordet sist och slutligen innebär ). Varför kan inte kvinnan göra karriär efter att barnen blivit litet större dvs vanligtvis då modern är i 40-årsåldern? Jag hör själv till dem som valde att vara hemma med barnen ( tre barn ) och jobba med olika halvtidsprojekt där jag kunde anpassa mitt arbete efter barnens dygnsrytm. Detta var under åren jag var 31-35 år gammal. Nu då jag är 43 år upplever jag att jag kunde ta emot mera krävande arbeten och kanske intensivare bygga upp min yrkeskompetens. Men då kvinnor i unga år inte får jobb eftersom de kan få barn (?) så får de kvinnor som fått sina barn och tagit hand om dem helhjärtat ingen chans heller. Orsaken är att man inte räknar det som en merit att någon varit hemma, det är bara en belastning. Man glömmer bort att många s.k. "hemmamammor" har koordinerat, varit kreativa, umgåtts med olika sorters människor, följt med sin tid, varit föreningsaktiva, förkovrat sina kunskaper och färdigheter på olika områden och ändå räknas denna erfarenhet som noll. I diskussionen om de stora åldersklassernas pensionering ( forskar själv i marknadsföring till äldre konsumenter) glömmer man ofta bort att det finns en massa kunniga kvinnor som gärna skulle återgå till arbetslivet efter år som hemmamamma, men plötsligt är de för gamla och man försöker bara övertyga beslutsfattare om att anställa unga kvinnor. Skulle det kanske behövas en kampanj för kvinnan som varit hemma? Jag skulle vara jätteintresserad över att veta din åsikt eftersom jag röstade på dig i förra valet!
Med vänlig hälsning
Maria Suokannas
V:Hej,
tack för ett intressant brev om hur 40+ -kvinnor som varit hemma har det i arbetslivet. Det tycks vara ett faktum att för tillfället är det en risk för en kvinnas karriär och möjligheter att återvända till arbetslivet att stanna hemma i flera år, detta har t.ex. de gröna kvinnornas verksamhetsledare Elina Hatakka skrivit om. Valfriheten som skulle möjliggöra för familjen (läs: kvinnan) vad passar den bäst har blivit en fälla. Logiskt kräver man mera betoning på dagisplatser osv.
Men jag - precis som du - vill försöka motarbeta denna åldersdiskriminering så att valfriheten bevaras. En allmän attitydförändring är naturligtvis nödvändig, men strukturellt skall man försöka motarbeta löneskillnaderna mellan kvinnor och män så att också männen väljer att stanna hemma med barnen. Vi gröna strävar efter att kostnaderna på föräldraskapet skulle delas jämnt mellan alla arbetstagare, något som även jämställdhetsministern och presidenten nu på sistone också börjat stödja.
Så tror jag också att möjligheterna till förkortad arbetstid måste vidare förbättras så att man också lättare kan kombinera föräldraskapet med förvärvslivet.
Hälsningar
Heidi Hautala
K:Terve Heidi,
olen Mikkeliläinen opiskelija ja olen hiljattain kiinnostunut politiikasta. Ajattelin ottaa yhteyttä, sillä haluaisin kuulla mielipiteesi seuraavasta asiasta.
Luin tässä taannoin Helsingin Sanomista haastattelun eräästä elinkeinoelämän naisjohtajasta (en valitettavasti muista hänen nimeään), joka otti kantaa kuudennen ydinvoimalan rakentamisen puolesta. Muutama päivä tämän jälkeen A-talkissa puhuttiin samasta aiheesta.
Kysymykseni kuuluukin: Mitä mieltä olet ydinvoiman lisärakentamisesta ja millä tavoin perustelet mielipiteesi?
Itse olen epävarma kannastani, sillä rehellisesti tunnustaen en tiedä hirveästi faktoja tästä asiasta. Ajattelin lähettää tämän sähköpostiviestin myös parille muullekin kansanedustajalle ja kysellä heidän mielipidettään.
Toivon, että sinä (tai avustajasi) jaksat vastata viestiin, vaikka tiedän, että teillä muutakin työtä on.
Hyvää kevään jatkoa.
Ystävällisin terveisin,
Joachim Kratochvil
V:Hei,
kantani ydinvoimaan pysyy kielteisenä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatisi suunnilleen joka viikko yhden ydinvoimalan rakentamispäätöstä vuosiksi eteenpäin, ja jos tähän ratkaisuun mentäisiin, jäisivät muut, rakenteelliset muutokset kulutus- ja tuotantotapoihin tekemättä - ja uraani epäilemättä loppuu aikanaan.
Lisäksi pidän vastuuttomana lisätä ydinmateriaalin saattamista terroristien ulottuville; luin juuri, että myös 30-40 maalla on valmius ydinaseen rakentamiseen. Varmaan osa niistä on hankkinut tekniikan "rauhanomaisen" ydinvoiman avulla.
Ydinjäteongelma on ratkaistu lähinnä vain Suomessa ja Ruotsissa, ja kiinnostusta käytetyn ydinpolttoaineen "kansainvälisiin" loppusijoitusratkaisuihin on koko ajan, nytkin sellaisia esitetään IAEA:ssa, kansainvälisessä atomienergiajärjestössä. Todennäköisin kärsijä tästä tulee kyllä olemaan Venäjä, jossa on kolossaalisia laiminlyöntejä alalla. Suomihan sai 1990-luvun alussa vahingossa tietää, että Loviisan käytetty polttoaine päätyi Majakiin Uralille. Kaapelitehtaalla Helsingissä on parhaillaan valokuvanäyttely alueen ihmisten kurjasta kohtalosta. Olin itsekin vaikuttamassa siihen, että 1994 kiellettiin käytetyn ydinpolttoaineen vienti JA tuonti, koska haluttiin varmistua myös siitä, että Suomeen ei EU- ym. sitoumusten perusteella väkisin tuotaisi ydinjätettä. Ihan vesitiivis kansainvälinen oikeus ei tältä osin tosin ole ja on kehittymässä huolestuttavaan suuntaan.
Vihreiltä on tulossa lähiaikoina laaja energia- ja ilmasto-ohjelma, joka on meidän vaihtoehtomme hallituksen tulevalle ilmasto- ja energiaselonteolle ensi syksynä. Siinähän kuudes ydinvoimala varmasti nousee esiin. Viidennen ydinvoimalan päätöksen taakse saatiin v. 2002 edustajia mm. sillä lupauksella, että hallitus edistää uusiutuvien energialähteiden käyttöönottoa merkittävästi. Ministeri Pekkarinenkin on myöntänyt, että lupaus on pääasiassa toteuttamatta.
Yst. terveisin
Heidi Hautala
K:Olen kirjoittamassa juttua arjen ekoteoista ja pyydän siihen kommentin kaikilta, jotka ovat ilmaisseet kiinnostuksensa presidentin virkaan. Toivonkin lyhyttä vastaustanne seuraavaan kysymykseen: Minkä ekoteon olette viimeksi tehnyt omassa elämässänne ja miksi? Voin mielelläni haastatella teitä myös puhelimitse, jos se järjestyy tai vastauksen voi lähettää sähköpostilla.
Juttu tulee osaksi verkkosivustoamme, jossa kannustetaan kertomaan tarinoita ekoelämästä (www.jly.fi/ekoteho/esko), lisäksi se julkaistaan jäsentiedotteessamme.
Ystävällisin terveisin, ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~ Marjut Joensuu suunnittelija JLY - Jätelaitosyhdistys
V:Olen taas huhtikuun alkupuolesta alkaen ottanut polkupyörän päivittäiseen käyttöön. Koska Helsingissä ja muissakin kaupungeissa kasvava yksityisautoiluongelma haittaa monin tavoin ympäristöä, terveyttä, turvallisuutta ja viihtyvyyttä, pidän työmatka- ym. hyötypyöräilyä ihan kohtuullisena ekotekona. Eikä se sitäpaitsi ole yhtään ikävää. Olen myös hyötyliikkuja ja viihdyn paremmin ulkona kuin esimerkiksi kuntosalissa. Kaiken lisäksi pyörällä suoriutuu myös nopeimmin keskustan liikenteessä. Myös neljän kilometrin kesämökkimatka sujuu pyörällä, jolloin pyörä koreineen toimii myös kuormajuhtanani. Ajokorttia minulla ei ole, mutta taksia käytän työmatkoilla jonkin verran.
Terv. Heidi Hautala
K:Äänestäjänäsi ihmettelin, kun huomasin, että olet lupautunut NesteOil:n hallintoneuvoston jäseneksi. 1. Miten tämä sopii yhteen Vihreän liiton tavoitteiden kanssa, onko sinulla mahdollisesti tässä asiassa muita tavoitteita? 2. Mitä ajattelet voivasi saavuttaa po. yrityksen hallintoneuvostossa, jolla ei voi olla muuta kuin valmiiden päätösten kumileimasimen virka? 3. Oletko päätynyt jäsenyyteen kenties tiedonhankinnan takia? (Tässäkin mielessä hallintoneuvostot ovat perinteisesti pidetty pimeässä päätöksenteosta)
V:Kaikki meistä joutuvat turvautumaan öljyyn joka kerta kun astumme kulkuneuvoon, joka toimii ko. energialla. On toisaalta tärkeää vähentää nykyistä öljyriippuvutta ja toisaalta on mahdollista parantaa nykyisiä polttonesteitä niin, että ne saastuttavat nykyistä vähemmän. Näitä molempia asioita haluan edelleen edistää myös Neste Oilin hallintoneuvoston jäsenenä.
Haluan, että yhtiö ottaa mallia BP:n ja Shellin kaltaisista öljy-yhtiöistä, joista ensin mainittu tunnustaa, että ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää vakavia toimia ja mm. öljyn käytön vähentämistä (ks. esim. Foreign Affairs- lehdestä päähjohtaja Lord Brownen kirjoitus viime vuodelta ellet usko). Shell taas on satsannut huimia summia uusituvien energialähteiden kehittelyyn, ja tälle antavat kansainväliset ympäristöjärjestötkin tunnustusta. - Puhuin kerran (monta vuotta sitten) Nesteen tutkimussäätiön tilaisuudessa itse valitsemallani otsikolla "Onko öljyllä aurinkoinen tulevaisuus?". Vastasin, että ei ole.
Olin Euroopan parlamentin polttoaineiden laadusta vastaava esittelijä vv. 1997-2003. Olin paljon tekemisissä öljy- ja autoteollisuuden kanssa, kun EU:ssa ajettiin läpi Kalifornian ohella maailman tiukimmat polttoaineiden laatuvaatimukset. Sain tästä paljon tunnustusta mm. ympäristö- ja kansanterveysjärjestöiltä. Neste oli Euroopan edistyksellisin yhtiö alalla. Olisitpa nähnyt, miten vähemmän vastuuta tuntevat, suuremmat yhtiöt tukkivat Nesteen suun edunvalvontatyössään. Mutta uudet normit saatiin kuitenkin voimaan niiden vastustuksesta huolimatta. Euroopan öljyteollisuuden etujärjestö EUROPIA heitti johtonsa pellolle, koska ne epäonnistuivat lobbauksessaan niin surkeasti. Siksi EU:ssa kaikki bensa ja diesel on täysin rikitöntä viimeistän v. 2009 (Suomessa jo nyt). Näitä EU-normeja olen käynyt esittelemässä Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Venäjälläkin. Luulenpa, että asiantuntemuksestani on myös hyötyä Nesteelle.
Neste on kehittänyt aivan uuden tekniikan myös biodieselin valmistukseen. Pellolla kasvavista ja jäterasvoista voidaan tehdä puhdasta polttoainetta.
Ymmärrän, että ajattelet hallintoneuvoston olevan kumileimasin. En halua uskoa, etteikö yhtiön toimintastrategiaan voisi vaikuttaa. Toki on muistettava myös puhtaasti taloudelliset kysymykset kuten optio-ohjelmat ynnä muut. Tulen varmasti oppimaan enemmän öljyn porauksesta, raakaöljykaupasta ja vastaavasta, mistä tiedän vähemmän. En aio vaieta öljynporauksen haitoista alkuperäiskansoille esim. Pohjois-Venäjällä ja yhtiöiden vastuusta tässä kysymyksessä. Yst. terveisin
Heidi Hautala
K:Suomalaisen jalkapallon ystävänä minua on jo pitkään huolestuttanut Suomen palloliiton toiminta. Palloliitto sai vuonna 2003 11 miljoonaa euroa Veikkaukselta ja valtiolta. Rahat piti käyttää suomalaisten seurojen ja suomalaisen jalkapallon hyväksi. Nyt on käynyt ilmi, että suomalaiset seurat eivät ole saaneet tuosta rahasummasta penniäkään. Toivottavasti pystyisitte ajamaan tätä asiaa, joka on tärkeä sadoille tuhansille jalkapallon ystäville.
V:Kiitos viestistä. Täytyy myöntää, että Suomen palloliiton hallintotapa ei ole meille kovin tuttu. Perussäännön mukaan Palloliiton johto on kai kuitenkin vastuussa siitä, miten se on käyttänyt Veikkaukselta saamansa rahat.
Valtion taholla kulttuuriministeriö vastaa siitä, että eduskunnan budjetissa siunaamat varat menevät siihen tarkoitukseen kuin on sovittu. Eduskunnalla taas on melko vähän virallisia mahdollisuuksia puuttua tilanteeseen. Asian voi tietysti nostaa esiin esimerkiksi kansanedustajien kyselytunnilla torstaisin, mutta itse pitäisin MOT-ohjelmaa vähän huterana lähteenä kysymyksen tekemiseksi.
Jos johtopäätöksiä vetää, niin ehdottaisin, että ottaisit ensin yhteyttä suoraan Palloliittoon ja kertoisit heille huolesta. Voi olla, että siellä on jo ryhdytty toimiin tilanteen tai mahdollisten väärien tietojen oikaisemiseksi.
Parhain terveisin, Annukka Berg Heidi Hautalan avustaja
K:Hallitus lupaa lisää energiavaroja Suomeen. Sanon, että nyt riittää! Suomi on kylmä ja harvaanasuttu maa. Tarvitsemme paljon energiaa lämmitykseen ja henkilöautoja liikkumiseen, kun joukkoliikenne ei riitä. Energiaverot ovat itsensä kiduttamista. Lopettakaa vihreätkin muualta tuotujen ideologioiden ymppääminen väkisin Suomeen. Suomen saastumista ei pysäytetä energiaverolla, vaan joillain muilla keinoilla.
V:Kiitos palautteestanne. Energiaverot ovat monipuolinen kysymys, joiden mahdollisuuksia ei kannata välttämättä heti hylätä. Esimerkiksi Suomessa energian mahdollinen vaje ei tule niinkään vastaan lämmityksessä, vaan raskaan teollisuuden energian tarpeessa. Syynä on Suomessa pitkälle kehitelty sähkön ja lämmön yhteistuotanto. Vihreät ovatkin jo pitkään ajaneet ekologista verouudistusta, jossa työn verotuksesta siirrytään enemmän resurssien käytön verotukseen.
Verotuksen painopisteiden muutoksella voisikin olla positiivisia työllisyysvaikutuksia.
Parhain terveisin, Annukka Berg avustaja
K:Olen huolestuneena seurannut kuinka metsiin levitetään mototyöskentelyn yhteydessä mineraaliöljyä. Öljyä käytetään puunkatkaisussa, ketjusahauksessa. Kulutus on yhtä konetta kohti n. 5l tuurissa eli päivittäin metsiimme leviää tuhansia litroja mineraaliöljyä, tämän lisäksi tulee vuotoöljyt. Tämä kaikki mineraaliöljy olisi korvattavissa bioöljyllä, mutta tämän tuotantohinnan ollessa noin kaksinkertainen asia ei mene eteenpäin vaan tyssää hintaan. Onko säädös/lakipuolella tehtävissä mitään asiantilan korjaamiseksi?
V:Kiitos tiedoista näin Heidi Hautalan puolesta. Jos asiaa haluaa edistää, säädöspuolella perusvaihtoehdot ovat tietysti: - Mineraaliöljyn käytönkielto tai käytön vähentämisen velvoite metsätöissä (esimerkiksi ympäristökohtien takia) - Vero- tms. helpotukset bioöljylle ja/tai lisäverot moottoriöljylle.
Yleistasollahan vihreät ovat suosineet biomateriaaleja uusiutumattomiin verrattuna, mutta jokaisessa erityiskysymyksessä pitäisi aina paneutua alan erikoisuuksiin tarkasti. Esimerkiksi Heidi Hautala on suhtautunut kriittisesti liikenteen nestemäisten biopolttoaineiden käytön lisäämisen niiden joidenkin laatujen huonon ekotehokkuuden takia.
Jos haluatte, voitte lähettää lisää tietoja tilanteesta ja tekniikasta, niin katsotaan, miten asiassa voidaan edetä.
Parhain terveisin Heidi Hautalan puolesta Annukka Berg. avustaja
K:Kirjoitin teille tuossa vähän ennen joulua. Jos et muista, niin olen vammautunut 5-vuotiaana autokolarissa. Täytyy tunnustaa etten ole oikein perillä suomen vammais-politiikan asemasta. Mielestäni vammaisten asemaa pitäisi parantaa valistamalla kansaa. Mitä enemmän yhteiskunnan ihmisten erilaisuudesta puhutaan sitä paremmin ihmiset tulevat toimeen toistensa kanssa.
V: Kiitos viestistä, näin Heidi Hautalan puolesta lyhyesti. Esiin nostamasi ajatus erilaisuuden arvon tuomisesta julki esimerkiksi mediassa on mielestäni hyvä. Luulen, että viime vuonna vietetty Euroopan vammaisten vuoksi auttoi asiaa myös paljon.
Jos sinulla on kysymyksiä vammaispolittiikkaan liittyen, on parasta että otat asiassa yhteyttä vihreiden kansanedustajaan Ulla Anttilaan. Ulla on ryhmässämme varsinainen vammaisasioiden asiantuntija. Sähköpostiosoite on ulla.anttila@eduskunta.fi
Parhain terveisin, Annukka Berg Heidin avustaja
K:Oletko ajatellut ajaa lapsiperheiden asioita, ja jos niin miten? Onko sinulla lapsia? Minkä ikäinen olet?
V:Erityisesti pienituloisten lapsiperheiden tilanteen parantaminen on tärkeä tavoite koko Vihreälle liitolle. Heidi on kiinnittänyt huomiota erityisesti työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyvien kustannusten jakoon ja vaatii niiden tasapuolistamista. Tällä hetkellä lapsen hoidon kustannukset kohdistuvat melkein yksinomaan äidin työnantajaan, mikä lisää nuorten naisten riskiä syrjäytyä työelämästä. Vihreä liitto on pannut huolestuneena merkille, että lapsiperheiden suhteellinen köyhyys on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Köyhyysongelma koskee nimenomaan perheitä, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Vihreät haluavat kohdistaa lapsilisien korotuksen näihin perheisiin. Samalla tulee nostaa kotihoidon tukea. Vihreät kannattavat pienimmän äitiyspäivärahan nostamista työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle. Äitiyspäivärahan ja opintotuen yhteensovitusta on parannettava, jotta perheen perustamista ei tarvitsisi taloudellisista syistä lykätä opintojen päätyttyä. Äiti ei myöskään saisi pudota vähimmäispäivärahalle, jos lapsia syntyy peräkkäin kaksi niin, ettei synnytysten välissä ehdi takaisin töihin.
Heidi on 48-vuotias ja hänellä on yksi lapsi.
Heidi Hautalan puolesta Minna Suihkonen Heidi Hautalan toimisto

Lähetä
kysymys >
Edelliset 10 | Seuraavat 10 [ 1 2 3 ]
|