http://www.europarl.eu.int/questions/default_fi.htm
V Vaalikauden (1999-2004) kirjalliset
kysymykset komissiolle ja neuvostolle
IV Vaalikauden (1994-99) kirjalliset kysymykset komissiolle
ja neuvostolle
1. KIRJALLINEN KYSYMYS E-1066/99 esittäjä(t):
Heidi Hautala (V) komissiolle (20. huhtikuuta 1999)
Aihe: TACIS-ydinturvaohjelmien toteutusongelmat
2. KIRJALLINEN KYSYMYS P-0837/99 esittäjä(t):
Heidi Hautala (V) komissiolle (22. maaliskuuta 1999)
Aihe: Vuosaaren sataman rakentamisen aiheuttamat haitat Natura-alueelle
3. KIRJALLINEN KYSYMYS E-0207/99 esittäjä(t):
Heidi Hautala (V) komissiolle (12. helmikuuta 1999)
Aihe: Maksatus kansalaisjärjestöille
4. KIRJALLINEN KYSYMYS P-4071/98 esittäjä(t):
Heidi Hautala (V) komissiolle (4. tammikuuta 1999)
Aihe: Komission virkamiesten sivutoimet
5. KIRJALLINEN KYSYMYS E-3986/98 esittäjä(t):
Heidi Hautala (V) komissiolle (4. tammikuuta 1999)
Aihe: Herkkusienten tuontikiintiöiden jakautuminen
6. KIRJALLINEN KYSYMYS E-3655/98 esittäjä(t):
Elisabeth Schroedter (V) ja Heidi Hautala (V) komissiolle
(7. joulukuuta 1998)
Aihe: Ympäristöaktivisteihin kohdistuneet sortotoimenpiteet
Ukrainassa
7. KIRJALLINEN KYSYMYS E-3553/98 esittäjä(t):
Heidi Hautala (V) komissiolle (1. joulukuuta 1998)
Aihe: Tartuntatautien seuranta
8. KIRJALLINEN KYSYMYS E-3196/98 esittäjä(t):
Heidi Hautala (V) komissiolle (27. lokakuuta 1998)
Aihe: Natura-poikkeuslupaperusteiden prioriteettijärjestys
9. KIRJALLINEN KYSYMYS E-3195/98 esittäjä(t):
Heidi Hautala (V) komissiolle (27. lokakuuta 1998)
Aihe: Huumevieroitushoidossa käytettävien korvaavien
lääkkeiden ja hoitomuotojen sääntely EU:ssa
10. KIRJALLINEN KYSYMYS E-2930/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (2. lokakuuta
1998)
Aihe: EU:n virkamiesten sivutoimet
11. KIRJALLINEN KYSYMYS P-2826/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (11.
syyskuuta 1998)
Aihe: Maataloustukien valvonta
12. KIRJALLINEN KYSYMYS E-2443/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (30.
heinäkuuta 1998)
Aihe: Merikilpikonnat
13. KIRJALLINEN KYSYMYS E-2398/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (27.
heinäkuuta 1998)
Aihe: Sähkömarkkinat
14. KIRJALLINEN KYSYMYS E-2397/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (27.
heinäkuuta 1998)
Aihe: Kätilöjen asema
15. KIRJALLINEN KYSYMYS E-2156/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (13.
heinäkuuta 1998)
Aihe: EU-projektien maksatus
16. KIRJALLINEN KYSYMYS E-1794/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (11.
kesäkuuta 1998)
Aihe: HFC-kaasut
17. KIRJALLINEN KYSYMYS P-1761/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (29.
toukokuuta 1998)
Aihe: Nestemäiset biopolttoaineet
18. KIRJALLINEN KYSYMYS E-0917/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (26.
maaliskuuta 1998)
Aihe: Natura 2000 -verkoston toteuttamisen nopeuttaminen
19. KIRJALLINEN KYSYMYS E-0916/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (26.
maaliskuuta 1998)
Aihe: Yhteisölainsäädännön vastaiset
metsänhakkuut Forssan Konikalliolla
20. KIRJALLINEN KYSYMYS E-0768/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle (18.
maaliskuuta 1998)
Aihe: Kiropraktiikka
21. KIRJALLINEN KYSYMYS P-0042/98
komissiolle esittäjä(t): Heidi Hautala (V) (15.
tammikuuta 1998)
Aihe: Suomen sähköveromallin yhteensopivuus perustamissopimuksen
kanssa ennen 1.1.1997
22. KIRJALLINEN KYSYMYS E-3938/97
komissiolle esittäjä(t): Heidi Hautala (V) (12.
joulukuuta 1997)
Aihe: Luonnonlohen suojelu Itämerellä
23. KIRJALLINEN KYSYMYS E-3716/97
neuvostolle esittäjä(t): Heidi Hautala (V) (19.
marraskuuta 1997)
Aihe: Lapsikaappaukset
24. KIRJALLINEN KYSYMYS P-3715/97
komissiolle esittäjä(t): Heidi Hautala (V) (12.
marraskuuta 1997)
Aihe: Lapsikaappaukset
25. KIRJALLINEN KYSYMYS E-2943/97
komissiolle esittäjä(t): Heidi Hautala (V), Laura
González Álvarez (GUE/NGL), Doeke Eisma (ELDR),David
Bowe (PSE) ja Bernd Lange (PSE) (17. syyskuuta 1997)
Aihe: Kustannus-hyötykriteeri Auto Oil -ohjelmassa
26. KIRJALLINEN KYSYMYS P-1793/97
komissiolle esittäjä(t): Heidi Hautala (V) (16.
toukokuuta 1997)
Aihe: Silikoni-implanttien terveysriskit
27. KIRJALLINEN KYSYMYS E-1720/97
neuvostolle esittäjä(t): Heidi Hautala (V) (22.
toukokuuta 1997)
Aihe: YK:n alkuperäiskansoja koskeva julistus
28. WRITTEN QUESTION P-0853/97 by
Heidi Hautala (V) to the Commission (5 March 1997)
Aihe: Land transaction between the City of Helsinki and Finnlines
29. WRITTEN QUESTION E-0677/97 by
Heidi Hautala (V) to the Commission (6 March 1997)
Aihe: Protection of wolves
30. WRITTEN QUESTION P-3569/96 by
Heidi Hautala (V) to the Commission (6 December 1996)
Aihe: Tax on imported electricity in Finland
31. WRITTEN QUESTION P-2619/96 by
Heidi Hautala (V) to the Commission (2 October 1996)
Aihe: Reduction of researchers' pay at the EU's Joint Research
Centres
http://www.europarl.eu.int/questions/default_fi.htm
IV Vaalikauden (1994-99) kirjalliset kysymykset
komissiolle ja neuvostolle
KIRJALLINEN KYSYMYS E-1066/99
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(20. huhtikuuta 1999)
Aihe: TACIS-ydinturvaohjelmien toteutusongelmat
TACIS-PHARE-ydinturvallisuusohjelmia on arvosteltu aiheellisesti.
Vaikka erityisesti turvallisuuskulttuuri ja tietotaito ovat
selvästi parantuneet ohjelmien myötä, niin
silti mm. tilintarkastustuomioistuimen erityiskertomuksessa
selostetut ongelmat vaikuttavat todellisilta. Tietooni on
tullut, että avun vastaanottajat (Project Partners) ovat
huolestuneita TACIS 1993/1994 -ohjelmiin liittyvien, pitkään
valmisteltujen hankkeiden kohtalosta, joka on edelleen avoin.
Hankkeista noin 20 on laitetoimituksia, jotka hitaan TACIS-hallintobyrokratian
vuoksi ovat ehtineet vasta sopimusvaiheeseen ja joilla on
tärkeä merkitys laitosten huoltotoiminnan ja niiden
turvallisuuden parantamiseksi.
Mitä komissio aikoo tehdä kiusallisen tilanteen
korjaamiseksi, ottaen huomioon budjetin aikakehysrajoituksen,
joka periaatteessa on viisi vuotta? Aikooko komissio toimia
niin, että TACIS 1995 -ohjelmassa ja myöhäisemmissä
ohjelmissa ei kohdata samoja ongelmia kuin edellä on
selostettu? Kuinka se on otettu huomioon suunnitelmissa?
EYVL C 370, 21/12/1999 (s. 160).
Komission jäsenen Hans van den Broekin komission
puolesta antama vastaus
(7. toukokuuta 1999)
Maaliskuussa 1998 antamassaan tiedonannossa, joka koski ydinvoimaan
liittyvää toimintaa KIE-maissa ja uusien itsenäisten
valtioiden yhteisössä(1), komissio analysoi ydinturvallisuusohjelmien
täytäntöönpanossa ilmenneitä vaikeuksia.
Tiedonannon tärkein päätelmä on, että
varoja on sidottava ainoastaan tarkkaan määriteltyjen
hankkeiden perusteella, joista voidaan pyytää tarjouksia,
ja että hankkeiden määrää olisi rajoitettava
(niiden keskikoon olisi oltava suurempi).
Komissio toteuttaa näitä päätelmiä
ohjelmien päivittäisessä täytäntöönpanossa.
KOM(98) 134 lopullinen.
EYVL C 370, 21/12/1999 (s. 160).
KIRJALLINEN KYSYMYS P-0837/99
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(22. maaliskuuta 1999)
Aihe: Vuosaaren sataman rakentamisen aiheuttamat haitat Natura-alueelle
Helsingin kaupungin Vuosaaren suursatamahankkeesta tehdyt
luonnontieteelliset selvitykset osoittavat, että maaliikenneyhteyksien
järjestäminen tulee todennäköisesti aiheuttamaan
merkittäviä haittoja viereiselle Mustavuoren-Östersundomin
lintuvedet -nimiselle Natura-alueelle. Säädösten
mukaan hankkeen mahdolliset kielteiset ympäristövaikutukset
Natura-alueelle on arvioitava etukäteen.
Mikäli kokonaisarviointia ei tehdä, vaan arviointi
pilkkoutuu lupamenettelyn eri vaiheisiin eikä esimerkiksi
Vuosaaren tapauksessa ensiksi ratkaistavassa vesilupavaiheessa
suoriteta kokonaistarkastelua, lupaprosessi voi edetä
pitkälle ilman, että hankkeen kokonaisvaikutuksia
tunnistetaan.
Pitääkö komissio tärkeänä, että
hankkeen vaikutusten arviointi todella kohdistuu hankekokonaisuuteen?
Jos satamasuunnitelmaan olennaisesti kuuluu liikenneyhteyksien
järjestäminen, tuleeko hankkeen ympäristövaikutuksia
arvioida sekä itse sataman rakentamisen että esimerkiksi
tarvittavien vesialueen muutostöiden ja satama-alueeseen
välittömästi liittyvien liikennejärjestelyiden,
satama-alueelta ulos johtavan rauta- ja maantien muodostaman
kokonaisuuden kannalta?
Voidaanko Natura-aluetta koskevien käyttö- ja hoitosuunnitelmien
avulla välttää poikkeuslupamenettelyä
koskeva velvoite silloinkin, kun hanke niistä huolimatta
edelleen alentaa merkittävästi Natura-alueen suojeluarvoja?
EYVL C 370, 21/12/1999 (s. 123).
Komission jäsenen Ritt Bjerregaardin komission puolesta
antama vastaus
(26. huhtikuuta 1999)
Koska arvoisa parlamentin jäsen viittaa kysymyksessään
nimenomaan Helsingin Vuosaaren satamahankkeeseen, komissio
vastaa kysymykseen tämän hankkeen kannalta. Satamahankkeella
on vaikutuksia Mustavuoren-Östersundomin alueeseen, jonka
Suomi on osoittanut erityissuojelualueeksi luonnonvaraisten
lintujen suojelusta 2 päivänä huhtikuuta 1979
annetun neuvoston direktiivin 79/409/ETY(1) perusteella. Lisäksi
on ehdotettu, että alue nimettäisiin yhteisön
tärkeänä pitämäksi alueeksi luontotyyppien
sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston
suojelusta 21 päivänä toukokuuta 1992 annetun
neuvoston direktiivin 92/43/ETY(2) mukaisesti.
Luontotyyppidirektiivin 6 artiklan 3 kohdassa säädetään,
että kaikki suunnitelmat tai hankkeet, jotka eivät
liity suoranaisesti alueen käyttöön tai ole
sen kannalta tarpeellisia, mutta saattavat vaikuttaa alueeseen
merkittävästi joko erikseen tai yhdessä muiden
suunnitelmien tai hankkeiden kanssa, on arvioitava asianmukaisesti
sen kannalta, miten ne vaikuttavat alueen suojelutavoitteisiin.
Tämä vaatimus koskee myös lintudirektiiviin
perustuvia erityissuojelualueita ja siten myös tarkasteltavana
olevaa aluetta.
Viime kädessä on tuomioistuimen asia tulkita, mitä
"asianmukaisella arvioinnilla" tarkoitetaan. Komissio
katsoo kuitenkin, että 6 artiklan 3 kohdan perusteella
ensisijainen velvoite on arvioida itse kyseessä olevan
hankkeen vaikutukset. On kuitenkin kohtuullista katsoa, että
arvioinnissa on otettava lisäksi huomioon muiden asiaan
läheisesti liittyvien hankkeiden vaikutukset.
Vuosaaren satamahankkeeseen kuuluu useita suunnitelmia ja
osahankkeita, mm. itse satama, meriliikennereitti ja maaliikenneyhteydet.
Suomessa näitä varten on erilliset lupamenettelyt.
Komission saamien tietojen mukaan kaikkien hankkeiden ympäristövaikutukset
on arvioitu. Arviointi näyttää kattaneen kaikkien
hankkeiden kaikki olennaiset osat, ja sataman vaikutukset
on arvioitu asianmukaisesti.
Meriliikennereitin arvioinnissa tultiin siihen tulokseen,
että laivaliikennereitillä ja merialueen täytöllä
ei ole välittömiä haitallisia vaikutuksia Mustavuoren-Östersundomin
suojelualueeseen. Tästä syystä ei näytä
olevan tarpeen soveltaa 6 artiklan 4 kohtaa tähän
hankkeeseen. On kuitenkin selvää, että luvan
myöntäminen tälle nimenomaiselle osahankkeelle
ei saa vaikuttaa millään lailla muiden hankkeiden
lupapäätöksiin. Mikäli itse sataman tai
maaliikenneyhteyksien rakentaminen vaikuttaa haitallisesti
suojelualueeseen, jäsenvaltion on joko evättävä
lupa tai varmistettava, että asiassa noudatetaan 6 artiklan
4 kohdan mukaista menettelyä. Käytettävissä
olevien arviointien perusteella tämä näyttäisi
koskevan ainakin maaliikenneyhteyksiä.
Mitä tulee käyttösuunnitelmien ja poikkeuslupamenettelyn
väliseen yhteyteen, komissio katsoo, että jäsenvaltio
ei voi välttää 6 artiklan 4 kohdan mukaisia
velvoitteita, vaikka se olisi laatinut aluetta koskevan käyttösuunnitelman
6 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Näiden kysymysten yhteys
tulee esiin 6 artiklan 3 kohdassa, jota jäsenvaltion
on sovellettava myös käyttösuunnitelmiin, mikäli
näihin sisältyy muita alueeseen vaikuttavia toimenpiteitä
kuin pelkästään myönteisesti vaikuttavia
suojelutoimenpiteitä. Tällöin ainakin muut
kuin suojelutoimenpiteet on arvioitava 6 artiklan 3 kohdan
mukaisesti ja arvioinnin tuloksista riippuen on mahdollisesti
käynnistettävä 6 artiklan 4 kohdan mukainen
menettely.
(1) EYVL L 103, 25.4.1979.
(2) EYVL L 206, 22.7.1992.
EYVL C 370, 21/12/1999 (s. 123).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-0207/99
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(12. helmikuuta 1999)
Aihe: Maksatus kansalaisjärjestöille
Euroopan yhteisön kansalaisjärjestöille suunnattujen
avustusten maksatuksissa on ongelmia. Komission jäsenen
Erkki Liikasen komission puolesta antamassa vastauksessa E-2156/98
(10.9.1998) todetaan, että avustuksista määrätään
lainsäädännöllisin perustein sekä
viime kädessä komission antamien ohjeiden ja suuntaviivojen
mukaan. Vastauksessa kehotetaan neuvottelemaan sen yksikön
kanssa, joka on päättänyt avustuksesta.
Kansalaisjärjestöjen on vaikeaa saada tietoa, miksi
maksatus viipyy, vaikka järjestön lopputilitys ja
-raportti on hyväksytty komissiossa. Lukuisat yhteydenotot
postitse, faksitse ja puhelimitse eivät tuota tulosta.
Viive saattaa kestää jopa vuoden eikä järjestö
saa tietoa, miksi luvattua rahoitusta ei tule. Kansalaisjärjestöille
tämä aiheuttaa ongelmia paitsi projektin hoitamisessa
myös tilinpidossa.
Voiko projektia hoitanut ja valvonut komission osasto seurata
ja jouduttaa rahoitusosaston toimia? Miten komissio valvoo
rahoitusyksikön maksatuksia? Voiko komissio toimittaa
projektirahoitusta koskevat ohjeet ja suuntaviivat?
EYVL C 348, 03/12/1999 (s. 37).
Komission jäsenen Erkki Liikasen komission puolesta
antama vastaus
(28. huhtikuuta 1999)
Talousarviota toteuttaessaan komissio noudattaa periaatetta,
jonka mukaan toisistaan erotetaan tulojen ja menojen hyväksyjän,
tilinpitäjän sekä varainhoidon valvojan tehtävät.
Tämän periaatteen mukaisesti kyseiset tehtävät
jakautuvat eri pääosastojen kesken ja komission
eri jäsenten vastuualueisiin. Tulojen ja menojen hyväksynnästä
vastaavat yksiköt tai toiminnasta vastaavat pääosastot
ovat vastuussa hankkeiden hallinnoinnista, ja niillä
on toimivalta kohdentaa menoja ja antaa maksumääräyksiä.
Tulojen ja menojen hyväksyjien on saatava varainhoidon
valvojan hyväksymismerkintä määrärahojen
käyttämiseen. Hyväksymismerkinnällä
vahvistetaan määrärahojen käytettävissäolo,
toimenpiteiden sääntöjenmukaisuus ja varainhoidon
moitteettomuus. Vasta maksaminen vapauttaa toimielimen velvoitteistaan
velkojia kohtaan; maksatuksen suorittaa tilinpitäjä.
Viime vuosina komissio on osana SEM 2000 -aloitetta (moitteeton
ja tehokas varainhoito) tehnyt useita eri aloitteita, joiden
tarkoituksena on mahdollisuuksien mukaan poistaa viivästykset
yhteisön tuen maksatuksissa.
Komissio seuraa tarkkaan, miten yksiköt suoriutuvat maksuille
asetetuista määräajoista. Esimerkiksi varainhoitovuonna
1998 maksatuksiin kului keskimäärin kaikkiaan 55,1
päivää. Mitattu määräaika alkaa
päivänä, jona lasku tai asianmukainen maksupyyntö
otetaan vastaan, ja päättyy päivänä,
jona komission käyttämä pankki välittää
maksun tuensaajalle. Sisäiset tilastot osoittavat, että
pahimmat viivästykset johtuvat yksiköistä,
jotka vastaavat tulojen ja menojen hyväksynnästä.
Kaikista komission maksuista yhteensä 74 prosenttia suoritetaan
60 päivän kuluessa ja 15 prosenttia vie yli 90 päivää.
Komissio on asettanut yksiköillensä tavoitteeksi
sen, että 95 prosenttia maksuista suoritetaan alle 60
päivässä. Komissio aikoo jatkossakin pitää
huolen siitä, että tavoite saavutetaan.
Sisäiset tilastot osoittavat myös, että maksut
suoritetaan vakiintuneen kauppatavan kannalta kohtuullisessa
määräajassa lukuun ottamatta tapauksia, joissa
viivästykset johtuvat tuensaajista (virheelliset pankkiyhteystiedot,
puutteelliset perustelut, tositteiden puuttuminen kokonaan
tai osittain tai sopimusehtojen laiminlyönti).
Lisäksi komissio antoi 10. kesäkuuta 1997 tiedonannon(1),
joka koskee komission maksuviivästyksiä ja viivästyskorkoja.
Siinä komissio velvoitetaan tuensaajan pyynnöstä
maksamaan viivästyskorkoa, jos maksuja ei suoriteta hyvän
kauppatavan kannalta asianmukaisessa määräajassa
(60 päivässä), edellyttäen että tuensaaja
on noudattanut voimassaolevia sopimusehtoja. Tiedonannon antamispäivästä
alkaen kyseinen velvollisuus on mainittava kaikissa komission
kanssa tehtävissä sopimuksissa. Komissio on myös
tehnyt ehdotuksen varainhoitoasetuksen ja sen soveltamista
koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen muuttamisesta(2)
siten, että niissä säädetään
velkojan oikeudesta saada maksujen viivästyessä
viivästyskorkoja.
Komissio on hiljattain tilannut maksuviivästyksiin liittyvän
ulkoisen tutkimuksen, joka on juuri saatu vietyä loppuun.
Lähiaikoina komissio antaa tiedonannon tutkimukseen perustuvista
tuloksista ja suosituksista.
Käytännön tasolla komissio on jatkuvasti pyrkinyt
tehostamaan varainhoitoa mm. ottamalla käyttöön
uuden atk-pohjaisen kirjanpitojärjestelmän (Sincom2).
Kun järjestelmä on täydessä toimintakunnossa,
maksut voidaan sen avulla suorittaa luotettavasti ja aiempaa
tehokkaammin.
Talousarvion toteuttamista koskevat säännöt
sisältyvät varainhoitoasetukseen ja sen soveltamista
koskeviin sääntöihin.
(1) SEK(97) 205.
(2) SEK(98) 1228 lopullinen.
EYVL C 348, 03/12/1999 (s. 37).
KIRJALLINEN KYSYMYS P-4071/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(4. tammikuuta 1999)
Aihe: Komission virkamiesten sivutoimet
Komission vastauksesta (E-2930/98)(1) allekirjoittaneen edustajan
kysymykseen komission korkeiden virkamiesten sivutoimista
käy ilmi, että se on määritellyt 7. toukokuuta
1992 tekemässään päätöksessä
perusteet, joita sovelletaan komission virkamiesten ja muiden
toimihenkilöiden pyyntöihin saada harjoittaa viranhoitonsa
ulkopuolista toimintaa. Komissio ei kuitenkaan julkistanut
allekirjoittaneen pyytämää listaa pääjohtajatason
virkamiesten sivutoimista.
Eikö komissio pidä luetteloa virkamiesten sivutoimista?
Aikooko komissio laatia luettelon ja voiko komissio luvata
määräajan, jolloin tuollainen luettelo tulee
julkiseksi?
(1) EYVL C 135, 14.5.1999, s. 139.
EYVL C 320, 06/11/1999 (s. 112).
Komission jäsenen Erkki Liikasen komission puolesta
antama vastaus
(15. helmikuuta 1999)
Kuten vastauksessa arvoisan parlamentin jäsenen kirjalliseen
kysymykseen E-2930/98 mainittiin, virkamiehen, joka haluaa
harjoittaa viranhoitoonsa kuulumatonta toimintaa, on pyydettävä
lupa nimittävältä viranomaiselta ja annettava
näin komissiolle mahdollisuus tutkia, onko kyseessä
oleva ulkopuolinen toiminta henkilöstösääntöjen
12 artiklan ja komission 14. toukokuuta 1992 tekemän
päätöksen mukainen.
Mitä suurimpaan osaan virkamiehistä tulee (A4-palkkaluokkaan
asti), on päätösvalta siirretty MAP 2000 -hankkeen
puitteissa 1. tammikuuta 1998 lähtien kulloinkin asianomaisen
virkamiehen pääosaston pääjohtajalle.
Näin on tarkoitus taata mahdollisimman tehokas arvio
siitä, soveltuuko viranhoidon ulkopuolinen toiminta kyseessä
olevan virkamiehen toimiin ja edellä mainittuihin sääntöihin.
Palkkaluokkaan A4 asti kuuluvien virkamiesten ulkopuolisista
toimista voidaan laatia luettelo keräämällä
tietoja pääosastoilta.
Ulkopuoliseen toimintaan annettu lupa on joka tapauksessa
voimassa vain yhden vuoden. Kuten vastauksessa arvoisan parlamentin
jäsenen kirjalliseen kysymykseen E-2930/98 mainittiin,
on vapaiden ammattien harjoittamisesta tai asemasta liikeyrityksessä
muodostuva ulkopuolinen toiminta kiellettyä, riippumatta
siitä onko se palkallista vai palkatonta. Lisäksi
virkamiehen ulkopuolisesta toiminnasta saamien kokonaisnettotulojen
enimmäismäärä on 3500 vuodessa. Tämän
määrän ylittävä osa on luovutettava
komissiolle. Mikäli toiminta jatkuu yli vuoden, on virkamiehen
pyydettävä sen harjoittamiseen uusi lupa, ja nimittävän
viranomaisen tehtävä siitä uusi päätös.
Kopiota nimittävän viranomaisen päätöksestä
säilytetään aina asianomaisen virkamiehen henkilöstökansiossa.
Ulkopuolisen toiminnan harjoittamiseen vuonna 1998 on myönnetty
lupa seuraaville A1 -palkkaluokkaan kuuluville virkamiehille:
-S. Micossi, PO 3, opetus (Rooman yliopisto)
-S. Micossi, PO 3, opetus, Collège d'Europe Natolin
-C. Flesch, käännöspalvelu, Club Monnet'n (Luxemburg)
neuvoa-antavan lautakunnan jäsen
-M. Vanden Abeele, PO XXI, opetus, L'Université Libre
de Bruxelles.
EYVL C 320, 06/11/1999 (s. 112).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-3986/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(4. tammikuuta 1999)
Aihe: Herkkusienten tuontikiintiöiden jakautuminen
Eurooppalaisen herkkusienen tarjonta on määrällisesti
ja laadullisesti vähäistä ja se on keskittynyt
vain muutamalle tavarantoimittajalle. EU-maiden satoa on viime
aikoina heikentänyt mm. Alankomaissa esiintynyt tauti.
Lisäksi herkkusienten vienti Yhdysvaltoihin on kasvanut,
mikä on vähentänyt tarjontaa sisämarkkinoilla.
Kiinalaisten herkkusienten tuontia on rajoitettu eikä
uusien jäsenmaiden kulutustarvetta ole pystytty täyttämään.
Perinteisten tuojien asemaa ja kilpailukykyä on vaikeutettu
tuontikiintiöin. Tuojat hakevat ja ostavat tuontilisenssejä,
joiden jakautumisesta jäsenmaittain on epäselvyyttä.
Voiko komissio julkistaa tilastonsa herkkusienten tuontikiintiön
jakautumisesta jäsenmaittain? Millä perustein lisenssit
myönnetään?
EYVL C 297, 15/10/1999 (s. 121).
Komission jäsenen Franz Fischlerin komission puolesta
antama vastaus
(15. helmikuuta 1999)
Agaricus-suvun säilöttyjen sienien yhteisön
tariffikiintiöitä hallinnoidaan tuontitodistuksilla
(komission asetus (EY) 2125/95, sellaisena kuin se on viimeksi
muutettuna säilöttyjä sieniä koskevien
tariffikiintiöiden avaamisesta ja hallinnoinnista 18
päivänä marraskuuta 1998 annetulla komission
asetuksella (EY) 2493/98(1)). Tuontitodistuksia myönnetään
jäsenvaltioiden maahantuojille heidän hakemuksestaan.
Näiden kiintiöiden käyttöä koskevat
tiedot toimitetaan säännöllisesti jäsenvaltioille.
Vuoden 1998 lopulliset määrät (tonneina valutettua
nettopainoa) olivat seuraavat: Belgia 33, Tanska 290, Saksa
15 963, Kreikka 275, Espanja 73, Ranska 474, Italia 7 496,
Alankomaat 9 422, Itävalta 2 658, Portugali 30, Suomi
301, Ruotsi 2 299, yhteensä 39 315. Vuoden 1998 kiintiöiden
kokonaismäärä oli 68 215 tonnia, ja niistä
28 900 tonnia jäi käyttämättä.
Arvoisan parlamentin jäsenen vakuutuksesta huolimatta
yhteisön tilastojen perusteella ei voida sanoa, että
säilöttyjen sienien vienti on kasvussa, erityisesti
USA:an. Yhteisön tuotanto on sen sijaan viime vuosina
kärsinyt hintojen alenemisesta, mikä johtuu varastojen
huomattavasta kasvamisesta kulutuksen vähenemisen myötä.
Yhteisön tuotanto riittää siis määrällisesti
ja laadullisesti hyvin yhteisön tarpeisiin.
(1) EYVL L 309, 19.11.1998.
EYVL C 297, 15/10/1999 (s. 121).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-3655/98
esittäjä(t): Elisabeth Schroedter (V) ja Heidi Hautala
(V) komissiolle
(7. joulukuuta 1998)
Aihe: Ympäristöaktivisteihin kohdistuneet sortotoimenpiteet
Ukrainassa
Sen jälkeen kun ukrainalainen ympäristöryhmä
"Rainbow Keepers" julkisti tietoja siitä, että
Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin myöntämiä
varoja, joihin sisältyi varoja Tšernobylin turvallisuuden
takaamiseksi, on mahdollisesti käytetty väärin
ja ohjattu muihin tarkoituksiin, järjestön jäsenet
ovat ilmoittaneet poliisin ja Ukrainan salaisen palvelun (entinen
KGB) painostaneen heitä. Ennen Kiovassa 9.-12. toukokuuta
pidettyä EJKP:n kokousta ympäristöaktivisteja
kuulusteltiin ja uhattiin pidätyksellä.
Onko komissio tietoinen ympäristöaktivistien ahdistelusta
Ukrainassa?
Mitä toimenpiteitä komissio aikoo toteuttaa edistääkseen
sananvapautta Ukrainassa?
Aikooko komissio toteuttaa mitään toimenpiteitä
suojellakseen ahdistelulta ympäristöaktivisteja,
jotka toimittavat Euroopan toimielimille tietoja EU:n tuen
väärinkäytöstä?
EYVL C 207, 21/07/1999 (s. 102).
Komission jäsenen Hans van den Broekin komission
puolesta antama vastaus
(19. tammikuuta 1999)
Komissio ei ole tietoinen ympäristöaktivistien
ahdistelusta Ukrainassa.
Kuten yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä
Ukrainan kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa määrätään,
demokratian periaatteiden ja ihmisoikeuksien (sellaisina kuin
ne määritellään erityisesti Helsingin
päätösasiakirjassa ja uutta Eurooppaa koskevassa
Pariisin peruskirjassa, mielipiteen- ja sananvapaus mukaan
lukien) kunnioittaminen on kumppanuuden ja sopimuksen oleellinen
osa.
Komission tärkein väline sananvapauden edistämisessä
Ukrainassa on Phare-ohjelman ja Tacis-ohjelman demokratia-ohjelma,
joka on osa Euroopan parlamentin Euroopan demokratia -aloitetta.
Ohjelmalla pyritään edistämään oikeusvaltion
periaatteiden mukaisesti toimivaa demokraattista yhteiskuntaa
Keski- ja Itä-Euroopan maissa, uusissa itsenäisissä
valtioissa ja Mongoliassa. Ukrainassa Tacis-ohjelmaan kuuluvasta
demokratia-ohjelmasta myönnetään apua tiedotusvälineiden
toiminnan seurantaan ja toimittajakoulutukseen sekä toimiin,
joilla on tarkoitus lisätä riippumattomien televisiokanavien
vaikutusta demokraattisen kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen.
Apua myönnetään myös toimiin, joilla pyritään
edistämään kansalaistaitojen opetusta kouluissa
sekä lisäämään kansalaisten osallistumista
taloutta ja ympäristöä koskevaan päätöksentekoon.
Komissio pyrkii suojelemaan yksilöitä ja ryhmiä,
jotka toimittavat tietoja väitetystä yhteisön
varojen väärinkäytöstä siten, että
se varmistaa tietojen luottamuksellisuuden eikä paljasta
niiden toimittajaa.
EYVL C 207, 21/07/1999 (s. 103).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-3553/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(1. joulukuuta 1998)
Aihe: Tartuntatautien seuranta
Neuvosto ja parlamentti ovat tehneet päätöksen
tartuntatautien epidemiologisen tutkimuksen seurannasta ja
valvonnasta yhteisön alueella No 2119/98/EY(1). Päätöstä
on edeltänyt pitkällinen valmistelutyö, jossa
osittain komission ja osittain jäsenmaiden rahoituksella
on arvioitu prioriteetteja ja luotu valmiuksia verkoston toiminnan
takaamiseksi. Osa tätä työtä on EPIET
eli European Programme on Invervention Epidemiology and Training,
jonka avulla jäsenmaihin koulutetaan yhtenäisiä
tutkimusmenetelmiä käyttävä ja samanlaisiin
päämääriin pyrkivä ammattitaitoisten
epidemiologien verkosto.
Päätöksen 2119/98/EY tarkoittama verkosto voi
palvella yhteisöä ja sen jäsenmaita hyvin vain,
jos sen tuottama tieto on luotettavaa ja jos se tulkitaan
oikein. Esimerkiksi "early warning and response"
-toiminnan kannalta tämä on ensiarvoisen tärkeää.
EPIET-koulutusohjelmaa tullaan tarvitsemaan em. verkoston
osana myös tulevaisuudessa, ylläpitämässä
verkoston toimintakykyä ja osaamista ja sitä kautta
luotettavuutta ja toimintavalmiutta.
Miten komissio aikoo toteuttaa neuvoston ja parlamentin päätöksen
2119/98/EY? Miten komissio aikoo hyödyntää
jo olemassaolevia seuranta- ja valvontaprojekteja ja -verkostoja?
Miten komissio aikoo turvata seurantaverkoston jatkuvuuden
ja EPIET-ohjelman rahoituksen?
Neuvosto ja parlamentti ovat tehneet päätöksen
tartuntatautien epidemiologisen tutkimuksen seurannasta ja
valvonnasta yhteisön alueella No 2119/98/EY(1). Päätöstä
on edeltänyt pitkällinen valmistelutyö, jossa
osittain komission ja osittain jäsenmaiden rahoituksella
on arvioitu prioriteetteja ja luotu valmiuksia verkoston toiminnan
takaamiseksi. Osa tätä työtä on EPIET
eli European Programme on Invervention Epidemiology and Training,
jonka avulla jäsenmaihin koulutetaan yhtenäisiä
tutkimusmenetelmiä käyttävä ja samanlaisiin
päämääriin pyrkivä ammattitaitoisten
epidemiologien verkosto.
Päätöksen 2119/98/EY tarkoittama verkosto voi
palvella yhteisöä ja sen jäsenmaita hyvin vain,
jos sen tuottama tieto on luotettavaa ja jos se tulkitaan
oikein. Esimerkiksi "early warning and response"
-toiminnan kannalta tämä on ensiarvoisen tärkeää.
EPIET-koulutusohjelmaa tullaan tarvitsemaan em. verkoston
osana myös tulevaisuudessa, ylläpitämässä
verkoston toimintakykyä ja osaamista ja sitä kautta
luotettavuutta ja toimintavalmiutta.
Miten komissio aikoo toteuttaa neuvoston ja parlamentin päätöksen
2119/98/EY? Miten komissio aikoo hyödyntää
jo olemassaolevia seuranta- ja valvontaprojekteja ja -verkostoja?
Miten komissio aikoo turvata seurantaverkoston jatkuvuuden
ja EPIET-ohjelman rahoituksen?
(1) EYVL L 268, 3.10.1998, s. 1.
EYVL C 320, 06/11/1999 (s. 54).
Komission jäsenen Pádraig Flynnin komission
puolesta antama vastaus
(15. tammikuuta 1999)
Tartuntatautien epidemiologisen seurannan ja valvonnan verkoston
perustamisesta yhteisöön 24. syyskuuta 1998 tehty
parlamentin ja neuvoston päätös N:o 2119/98/EY
tuli voimaan 3. tammikuuta 1999. Päätöksessä
esitetään täytäntöönpanoa koskevat
yksityiskohtaiset säännöt. Verkoston komitealla,
jolla on keskeinen rooli päätöksen täytäntöönpanossa,
on ensimmäinen virallinen kokous 18. tammikuuta 1999.
Komitean annettua lausuntonsa komissio laatii kriteerit tautien
valitsemiseksi, luo tapausmäärittelyt, päättää
kerättävien tietojen luonteesta ja lajista sekä
antaa suuntaviivoja päätöksen soveltamiseksi.
Verkoston toimintaa toteutetaan pääosin jäsenvaltioiden
nimeämien laitosten ja viranomaisten kanssa päätöksen
säännösten mukaisesti.
Päätöksen mukaan komission olisi myös
tutkittava, miten tällaiset tiedot voidaan saattaa vertailukelpoisiksi
ja yhteensopiviksi, luotava seurantamenetelmiä sekä
kehitettävä asianmukaisia teknisiä keinoja
ja menettelyjä, joilla tiedot saadaan analysoitua ajallaan
ja tehokkaasti kansanterveyden suojelemiseksi.
Komissio tietää hyvin, että nykyiset valvontajärjestelmät,
joita se on tukenut rahallisesti hankinnaista immuunivajavuutta
(aids) ja muita tartuntatauteja koskevasta ohjelmasta sekä
interventioepidemiologian eurooppalaisesta koulutusohjelmasta
(EPIET) ja jotka vastaavat komitean puoltamia ensisijaisia
tavoitteita, voisivat muodostaa keskeisen osatekijän
verkoston perustamisen ensi vaiheissa. Komissio tukee tämäntyyppisiä
EPIET-ohjelman perusteella sille esitettyjä aloitteita
ohjelman päättymiseen vuonna 2000 saakka.
Päätöksessä ei säädetä
mitään päättymispäivämäärää,
eikä verkostoa ole kytketty yhteisön tasolla mihinkään
erityiseen talousarvioon. Verkoston toiminnasta jäsenvaltioissa
aiheutuvat kustannukset on hoidettava jäsenvaltioiden
talousarvioista, mutta verkoston kehittämiseen ja pysyvyyteen
sekä epidemiologisiin analyyseihin yhteisössä
liittyvät kustannukset riippuvat neuvoston ja parlamentin
vuosittain verkoston toiminnalle myöntämästä
talousarviosta.
EPIET-projektiin, kuten kaikkiin muihinkin verkoston ja tartuntatautien
alalla kehitettyihin nykyisiin tai tuleviin projekteihin,
kohdistuvat samat rajoitukset, eikä pitkän aikavälin
rahoituksesta voida tällä hetkellä antaa takuuta.
EYVL C 320, 06/11/1999 (s. 54).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-3196/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(27. lokakuuta 1998)
Aihe: Natura-poikkeuslupaperusteiden prioriteettijärjestys
1. Ovatko komission Natura-lainsäädännön
toimeenpanossa soveltamat poikkeuslupaperusteet prioriteettijärjestyksessä
seuraavat:
a) että hankkeesta on suoritettu vaihtoehtovertailu,
b) että hanke on yleisen edun kannalta pakottava,
c) että menetettävä suojeluarvo on kompensoitavissa?
2. Tarkoittaako tämä prioriteettijärjestys
sitä, että valtioneuvoston on ensin tutkittava,
onko hankkeelle olemassa vaihtoehtoja ja että mikäli
hankkeelle löytyy Naturan toteuttamisen kannalta haitattomampi
vaihtoehto, valtioneuvoston on hylättävä ensin
mainittu hanke?
3. Tarkoittaako prioriteettijärjestys myös sitä,
että vain, jos vaihtoehtoista ratkaisua ei ole, arvioidaan,
onko hankkeen toteuttamiselle yleisen edun kannalta pakottava
syy?
4. Missä vaiheessa suunnittelua komissio edellyttää,
että vaihtoehdot kartoitetaan? Onko komissio sitä
mieltä, että Suomessa esimerkiksi Vuosaaren satamahankkeen
osalta vaihtoehdot olisi pitänyt kartoittaa jo seutukaavaehdotuksen
laadintavaiheessa?
5. Aikooko komissio ryhtyä toimenpiteisiin, kun seutukaavaehdotuksessa
ei ole otettu lainkaan huomioon hankkeelle olemassa olevia
vaihtoehtoja, esimerkiksi muita sijoituspaikkoja tai olemassa
olevien satamien toiminnan tehostamista?
6. Missä vaiheessa poikkeuslupamenettelyyn voidaan ryhtyä?
Voidaanko poikkeuslupaa hakea ennen kuin kansallinen Natura-esitys
on valmis ts. jotta tiedetään, mistä poikkeusta
voi hakea?
EYVL C 142, 21/05/1999 (s. 105).
Komission jäsenen Ritt Bjerregaardin komission puolesta
antama vastaus
(19. marraskuuta 1998)
Luontotyyppidirektiivissä(1) säädetään
erityisten suojelualueiden verkoston eli Natura 2000 -verkoston
perustamisesta. Verkosto koostuu alueista, joiden luontotyyppi
kuuluu liitteessä I lueteltuihin luontotyyppeihin, sekä
alueista, joilla tavataan liitteessä II lueteltuja lajeja
(yhteisön tärkeinä pitämät alueet).
Lisäksi siihen kuuluu alueita, jotka jäsenvaltiot
ovat luokitelleet erityissuojelualueiksi lintudirektiivin(2)
perusteella.
Yhteisön tärkeinä pitämien alueiden luettelo
kootaan vaiheittaisessa menettelyssä, jonka päätteeksi
komissio vahvistaa luettelon. Alueisiin sovelletaan 6 artiklan
2, 3 ja 4 kohdan säännöksiä niiden luetteloon
ottamisesta lähtien. Lintudirektiivin perusteella luokiteltujen
erityissuojelualueiden osalta nämä säännökset
ovat kuitenkin voimassa jo ennestään.
Luontotyyppidirektiivissä säädetään,
että jäsenvaltioiden on ryhdyttävä asianmukaisiin
toimenpiteisiin Natura 2000 -alueiden tilan heikentymisen
estämiseksi. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin toteuttaa
myös hankkeen, jolla on kielteinen vaikutus alueeseen,
mutta tämä edellyttää 6 artiklan 3 ja
4 kohdan yksityiskohtaisten ehtojen toteutumista. Tällaisia
ehtoja ovat hankkeen vaikutusten arviointi alueen kannalta,
vaihtoehtoisten ratkaisujen puuttuminen, yleisen edun kannalta
pakottavat syyt sekä korvaavien toimenpiteiden toteuttaminen.
Komissio vahvistaa, että kaikkien näiden ehtojen
täyttyminen on varmistettava ennen hankkeen käynnistämistä,
mutta jäsenvaltiot valitsevat itse tarkoitukseen soveltuvat
menettelyt. Tuomioistuimen tehtävänä on ratkaista
lopullisesti, onko kyseiset perusteet asetettava johonkin
tiettyyn tärkeysjärjestykseen, mutta komissio pitää
kohtuullisena tarkastella useampia perusteita yhtäaikaisesti.
Näin esimerkiksi vaihtoehtoisten ratkaisujen tarkastelu
voisi sisältyä ympäristövaikutusten arviointiin,
jossa tarkasteltaisiin myös hankkeen ekologisia vaikutuksia.
Vaihtoehtoiset ratkaisut on nähtävä suhteessa
tarkastelun kohteena olevaan hankkeeseen. Luontotyyppidirektiivissä
ei säädetä vaihtoehtojen arvioinnin toteuttamistavasta,
vaan jäsenvaltiot päättävät itse
asianmukaisesta menettelystä. Hanke, jolla on kielteisiä
vaikutuksia, voidaan toteuttaa ainoastaan siinä tapauksessa,
että muita vaihtoehtoja ei ole. Komissio voi vaatia jäsenvaltiota
näyttämään toteen kyseisen ehdon täyttymisen.
Parlamentin jäsen viittaa erityisesti Vuosaaren satamahankkeeseen
Helsingissä. Hankkeella on vaikutuksia Mustavuori-Östersundomin
alueeseen, jonka Suomen näkemyksen mukaan olisi oltava
erityissuojelualue ja jota se myös ehdottaa yhteisön
kannalta tärkeäksi alueeksi luontotyyppidirektiivin
perusteella laaditussa kansallisessa luettelossa. Tästä
johtuen näyttäisi siltä, että 6 artiklan
3 ja 4 kohdan säännöksiä olisi sovellettava
1. tammikuuta 1995 lähtien, jolloin Suomi liittyi Euroopan
unioniin. Komissio käy asiasta kirjeenvaihtoa Suomen
viranomaisten kanssa.
(1) Luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön
ja kasviston suojelusta 21. toukokuuta 1992 annettu neuvoston
direktiivi 92/43/ETY (EYVL L 206, 22.7.1992).
(2) Luonnonvaraisten lintujen suojelusta 2. huhtikuuta 1979
annettu neuvoston direktiivi 79/409/ETY (EYVL L 103, 25.4.1979).
EYVL C 142, 21/05/1999 (s. 105).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-3195/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(27. lokakuuta 1998)
Aihe: Huumevieroitushoidossa käytettävien korvaavien
lääkkeiden ja hoitomuotojen sääntely EU:ssa
Euroopan unionin alueella on omaksuttu kaksi toisistaan lähes
täysin poikkeavaa lähestymistapaa huumevieroituksessa.
Ensimmäinen on normatiivinen malli, joka on laitoskeskeinen
ja sisältää viranomaisvalvontaa ja valvottua
lääkkeiden annostelua.
Toinen on vuorovaikutteinen malli, joka on asiakaskeskeinen
ja korostaa vapaampaa lääkkeiden annostelua ja avoimia
keskusteluita sekä potilaan oikeutta valita lääkärinsä
ja hoitopaikkansa.
Myös hoidossa käytettävien lääkkeiden
saatavuus vaihtelee suuresti. Esimerkiksi avohoidossa Ranskassa
käytettävää vieroituslääkettä
buprenorfiinia (Subutex) ei voi hankkia Suomessa reseptillä,
koska viranomaiset pitävät sitä lähes
heroiinin veroisena huumeena, jota on lupa antaa narkomaaneille
ainoastaan asiakasta ja lääkettä tiukasti kontrolloivista
hoitopaikoista. Suomesta matkustaakin Ranskaan kuukausittain
ainakin 80 narkomaania hakemaan tätä lääkettä.
1. Valmisteleeko komissio lainsäädäntöä
huumeriippuvaisten korvaushoidoista ja hoidoissa käytettävistä
lääkkeistä?
2. Aikooko komissio käynnistää selvityksiä
eri huumevieroitushoitojen ja lääkkeiden tehokkuudesta
eri tautivaiheessa elävien narkomaanien hoidossa?
3. Aikooko komissio puuttua siihen, että monissa jäsenmaissa
yksityishoidossa olevien narkomaanien on matkustettava toiseen
jäsenmaahan voidakseen käyttää hoidossaan
buprenorfiinia/Subutexia?
EYVL C 142, 21/05/1999 (s. 104).
Komission jäsenen Pádraig Flynnin komission
puolesta antama vastaus
(11. joulukuuta 1998)
1. ja 3. Buprenorfiini on metadonin ohella yksi niistä
lääkkeistä, joita käytetään
useimmiten opiaattien aiheuttaman riippuvuuden hoidossa. Näiden
korviketuotteiden markkinoille saattaminen sekä niiden
määräämisperusteet ja määräämistä
koskevat ohjeet ja menettelyt kuuluvat kansallisten viranomaisten
toimivaltaan, eikä komissio aio säätää
lakeja tällä alalla.
2. Huumausaineiden väärinkäyttäjien hoitojen
arviointi on Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön
seurantakeskuksen pääasiallisia toiminta-aloja.
Seurantakeskus järjesti maaliskuussa 1997 yhdessä
huumausaineiden väärinkäyttöä koskevan
Maailman terveysjärjestön (WHO) ohjelman sekä
COST A-6 -ohjelman edustajien kanssa työryhmän tästä
aiheesta. Työryhmässä määriteltiin
toiminnan puitteet keskipitkällä aikavälillä.
Huumausaineiden väärinkäytön ehkäisemistä
koskeva yhteisön toimintaohjelma(1) tukee myös vähimmäiskriteerien
määrittelemistä psykologisten lääketieteellisten
hoitojen ja sosiaaliseen elämään ja koulutukseen
liittyvien hoitomuotojen arvioimiseksi.
(1) Päätös N:o 102/97/EY, EYVL L 19, 22.1.1997.
EYVL C 142, 21/05/1999 (s. 104).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-2930/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(2. lokakuuta 1998)
Aihe: EU:n virkamiesten sivutoimet
Suomessa julkaistujen tietojen mukaan komission tutkimuspääosasto
DG XII:n pääjohtaja Jorma Routti on ehdolla uuden,
Helsingissä noteerattavan investointipankin Conventumin
hallituksen jäseneksi. Hän katsoo sivutoimen edistävän
"eurooppalaisen tutkimuksen yhteyksiä rahoitusmarkkinoihin".
EU:n virkamiesten riippumattomuudelle ja puolueettomuudelle
voitaneen asettaa lähtökohdaksi komissaareilta vaadittava
riippumattomuus, joka on kirjattu Rooman sopimuksen 157 artiklaan.
Heillä on ehdoton kielto harjoittaa toimikautensa aikana
muuta palkallista tehtävää tai palkatonta ammattitoimintaa,
lukuunottamatta palkatonta esitelmöintiä. Komissaarien
edellytetään olevan ehdottoman riippumattomia kansallisista
ja komission ulkopuolisista intresseistä.
EU:n virkamiesten sivutoimia säädellään
henkilöstösäännössä. EU:n virkamiehillä
on sivutoimikielto, ja mahdollisten sivutoimien saaminen vaatii
esimiehen lupaa. Sivutoimi ei saa aiheuttaa riippuvuussuhdetta
eikä vaarantaa virkamiehen puolueettomuutta. Varsinkin
pääosastojen pääjohtajatasolla tämän
vaatimuksen voitaneen katsoa merkitsevän lähes komissaareilta
edellytettävää sidos- ja sivutoimikieltoa.
EU:n virkamiehen sivutoimia on tarkasteltava ennen kaikkea
suhteessa hänen tehtäväänsä. EU:n
virkamiehiltä edellytetään muun muassa puolueettomuutta
suhteessa jäsenmaihin. Erityisen ongelmallinen sivutoimi
on silloin, kun toimiala liittyy läheisesti EU:n saman
pääosaston virkatoimintaan. Sivutoimi synnyttää
helposti sidosongelman, joka korostuu, jos se on paikallinen
ja muita etuja sisältävä.
EU:n virkamiehillä on ankara salassapitovelvollisuus.
Erityisen korkean virkamiehen sivutoimi voi luoda kaksoisroolin,
joka ulkopuolisten silmissä voi käydä kestämättömäksi
muun muassa salassapitovelvollisuuden kannalta.
Pitääkö komissio mahdollisena, että pääjohtajan
asemassa oleva EU:n virkamies toimii rahoituslaitoksen hallituksen
jäsenenä? Kuinka komissio valvoo sivutoimia ja voiko
komissio julkaista niistä listan? Kuinka yleistä
ylipäätään on, että pääosastojen
pääjohtajilla on sivutoimia?
EYVL C 135, 14/05/1999 (s. 139).
Komission jäsenen Erkki Liikasen komission puolesta
antama vastaus
(30. lokakuuta 1998)
Henkilöstösääntöjen 12 artiklan
kolmannen kohdan mukaan virkamiehen, joka haluaa harjoittaa
viranhoitoonsa kuulumatonta toimintaa tai suorittaa yhteisön
ulkopuolelta tulevan toimeksiannon, on pyydettävä
nimittävältä viranomaiselta tähän
lupa riippumatta siitä, saako hän siitä palkkion
vai ei. Lupaa ei myönnetä, jos toiminta tai toimeksianto
on luonteeltaan sellainen, että se vaarantaisi virkamiehen
riippumattomuuden tai olisi haitaksi yhteisöjen toiminnalle.
Komissio asetti 7. toukokuuta 1992 tekemässään
päätöksessä perusteet, joita sovelletaan
komission virkamiesten ja muiden toimihenkilöiden pyyntöihin
saada harjoittaa viranhoitonsa ulkopuolista toimintaa. Päätöksessä
säädetään, että nimittävä
viranomainen ottaa pyyntöä tarkastellessaan huomioon
ulkopuolisen toiminnan luonteen ja määrän,
sen mahdollisen vaikutuksen virkamiehen työn tuottavuuteen,
yhteisöjen toiminnasta mahdollisesti saaman edun ja toiminnasta
saatavat nettotulot.
Sellainen palkallinen tai palkaton viranhoidon ulkopuolinen
toiminta, joka muodostuu vapaiden ammattien harjoittamisesta
tai asemasta liikeyrityksessä, on joka tapauksessa kiellettyä.
Virkamiehen viranhoidon ulkopuolisesta toiminnastaan saamien
kokonaisnettotulojen enimmäismääräksi
on lisäksi asetettu 3 500 ecua vuodessa. Virkamiehen
on luovutettava tämän määrän ylittävä
osa palkkiostaan komissiolle.
Parlamentin jäsenen mainitseman tapauksen osalta on huomautettava,
että kyseinen henkilö on ilmoittanut peruuttaneensa
viranhoidon ulkopuolista toimintaa koskevan hakemuksensa
EYVL C 135, 14/05/1999 (s. 139).
KIRJALLINEN KYSYMYS P-2826/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(11. syyskuuta 1998)
Aihe: Maataloustukien valvonta
Lehtitietojen mukaan komissio aikoo kaksinkertaistaa maataloustukien
valvonnan Suomessa (nykyisestä viidestä prosentista
tiloja kymmeneen prosenttiin). Tiettävästi komissiossa
uskotaan, että lisävalvontaa tarvitaan, koska Suomesta
on löydetty vain vähän tukien väärinkäytöksiä.
Kun maataloustukien maksatuksen edellytys on loppuunsaatettu
valvonta, maanviljelijät ovat huolissaan siitä,
että tämän vuoden tukien maksatus siirtyy useilla
kuukausilla aivan kuin siperialaisten kaivosmiesten palkanmaksu.
Suomen valvontaviranomaisilla (alueellisilla työvoima-
ja elinkeinokeskuksilla) ei liene mahdollisuuksia selvitä
lisävalvontatehtävästä nykyisillä
voimavaroillaan.
Mihin perustuu komission näkemys, että lisävalvontaa
tarvitaan poikkeuksellisen vähäisessä määrin
löytyneiden väärinkäytösten takia?
Pitääkö komissio mahdollisena, että väärinkäytöksiä
olisi vähän siitä syystä, että suomalaiset
viljelijät ovat poikkeuksellisen rehellisiä?
Aikooko komissio taata viljelijöille tämän
satokauden tuet ilman kohtuuttomia viivytyksiä?
EYVL C 207, 21/07/1999 (s. 13).
Komission jäsenen Franz Fischlerin komission puolesta
antama vastaus
(5. lokakuuta 1998)
Tiettyjä yhteisön tukijärjestelmiä koskevasta
yhdennetystä hallinto- ja valvontajärjestelmästä
annetussa asetuksessa (ETY) 3508/92(1) säädetään,
että uusien jäsenvaltioiden on otettava kaikki yhdennetyn
järjestelmän viisi osaa käyttöön
viimeistään 1. tammikuuta 1998. Komission huhtikuussa
1998 tekemän tarkastuksen yhteydessä selvisi, että
Suomessa on edelleen lohkojen aakkosnumeerista tunnistamista
koskevia ongelmia, jotka estävät myös perusteellisten
ristiintarkastusten tekemistä koskevan velvollisuuden
toteuttamisen. Näiden puutteiden korjaamiseksi komissio
on pyytänyt Suomen viranomaisia lisäämään
tarkastuksia. Näin on aikaisemmin tehty myös muiden
jäsenvaltioiden kohdalla. Komissio on myös vakuuttunut
siitä, että hyvä varainhoito edellyttää
tehokasta ja yhdenmukaista valvontajärjestelmää.
Komissio on sitä mieltä, että Suomelta pyydetyistä
lisätarkastuksista ei pitäisi aiheutua kohtuuttomia
myöhästymisiä. Lainsäädännön
mukaan vuoden 1998 satoa koskevat korvaukset on joka tapauksessa
maksettava viljelijöille viimeistään 31. joulukuuta
1998.
(1) EYVL L 355, 5.12.1992.
EYVL C 207, 21/07/1999 (s. 13).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-2443/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(30. heinäkuuta 1998)
Aihe: Merikilpikonnat
Euroopan yhteisöt (EY) tekivät Maailman kauppajärjestö
WTO:lle kolmannen osapuolen esityksen Yhdysvaltain, Intian,
Malesian, Pakistanin ja Thaimaan välisessä kiistassa.
Kiista koskee Yhdysvaltain asettamia katkaravun tuontirajoituksia,
joita sovelletaan, kun käytetyt pyyntimenetelmät
ovat todennäköisesti kohtalokkaita merikilpikonnien
uhanalaisen lajin kannalta. EY:llä on WTO:n riitojen
ratkaisua koskevan sopimuksen mukaisesti oikeus antaa oma
puheenvuorokantansa yleisölle. Aikooko komissio edellä
mainitun huomioon ottaen esittää puheenvuorokantansa?
Erityisesti olisi selvitettävä seuraavaa: 1. Miksi
EY sekaantui tähän kiistaan?
2. Kuinka EY voi onnistua pyrkimyksessään vastustaa
Yhdysvaltain asettamia rajoituksia vaarantamatta uhanalaisia
merikilpikonnia, jotka on sisällytetty uhanalaisten villieläin-
ja kasvilajien kauppaa koskevassa CITES-yleissopimuksessa
- jonka yhtenä osapuolena on EY - olevaan 1 liitteeseen?
3. Miksi EY ehdotti WTO:n yleisten poikkeusten (XX artiklan
g kohta) yhteydessä, että saattaisi olla asianmukaista
määritellä "an exhaustive natural resource"
(katoamassa oleva luonnonvara, suomennos ainoastaan tiedoksi)
lajeiksi, joita suojellaan Bonnin yleissopimuksella tai lajeiksi,
jotka on luetteloitu CITES-sopimuksen liitteessä 1 (mutta
ei liitteissä 2 tai 3)?
4. Missä määrin komissio on tyytyväinen
riitojenratkaisupaneelin tekemiin Yhdysvaltojen vastaisiin
havaintoihin?
EYVL C 135, 14/05/1999 (s. 58).
Komission jäsenen Sir Leon Brittanin komission puolesta
antama vastaus
(6. lokakuuta 1998)
1. ja 2. Osallistumalla kolmannen osapuolen ominaisuudessa
merikilpikonnia koskevan kiistan käsittelyyn komissio
halusi yhteisön puolesta vaikuttaa tullitariffeja ja
kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XX artiklaa koskevan
oikeuskäytännön muodostumiseen tavalla, joka
olisi yhdenmukainen yhteisön kauppa- ja ympäristöpolitiikan
kanssa, jota on esitelty yksityiskohtaisesti helmikuussa 1996
julkaistussa komission tiedonannossa(1).
Yhteisön kolmannen osapuolen esitykset ensimmäisen
asteen riitojenratkaisuelimelle ja valituselimelle perustuvat
kantaan, jonka mukaan kansainvälinen yhteistyö on
yksipuolisia toimia tehokkaampi ja kaupankäyntiä
vähiten häiritsevä tapa käsitellä
maailmanlaajuisia ja rajat ylittäviä ympäristöongelmia.
Saman ajattelun mukaisesti on suotavaa, että Maailman
kauppajärjestön (WTO) jäsenet edistävät
yhteisten ympäristövarojen, myös muuttavien
lajien, suojelua sopimalla toimintatavoista kansainvälisellä
tasolla. Tämä on kaikilta osin sopusoinnussa ympäristöstä
ja kestävästä kehityksestä annetun Rion
julistuksen periaatteen nro 12 kanssa.
Yhteisö katsoo kuitenkin, että yksittäinen
WTO:n jäsen voi ottaa käyttöön yksipuolisia
kauppapoliittisia keinoja yhteisten ympäristövarojen
suojelemiseksi. Toimintaa on kuitenkin säänneltävä;
yksipuoliset kauppapoliittiset toimenpiteet voitaisiin hyväksyä
ainoastaan, jos kiistaa olisi jo toden teolla yritetty ratkaista
kansainvälisellä tasolla. Tämä on olennainen
tekijä merikilpikonnakiistassa ottaen huomioon, ettei
Yhdysvallat ole pystynyt osoittamaan yrittäneensä
aktiivisesti edistää merikilpikonnien suojelua yhteistyömenetelmin
ennen yksipuolisten kauppapakotteiden käyttöön
ottamista.
Komissio on vakuuttunut, että tulkitsemalla GATTin XX
artiklaa yhteisön ehdottamalla tavalla voitaisiin merkittävästi
edistää kaupan vapauttamisen ja ympäristönsuojelun
välistä suhdetta niin, että niiden tavoitteet
olisivat keskenään sopusoinnussa. Ensinnäkin
WTO:n on tunnustettava yhteistyö maailmanlaajuisten ja
rajat ylittävien ympäristöongelmien ensisijaisena
ratkaisuvälineenä. Tämä puolestaan johtaisi
siihen, että entistä useammat tahot liittyisivät
monenvälisiin ympäristöalan sopimuksiin.
3. Arvoisan parlamentin jäsenen kysymys GATTin XX artiklan
g kohdan tulkinnasta näyttäisi perustuvan väärinkäsitykseen.
Kolmannen osapuolen esityksessään riitojenratkaisuelimelle
yhteisö viittasi edellisen kiistatapauksen yhteydessä
vahvistettuihin tulkintaperusteisiin (torjuakseen kapea-alaisen
tulkinnan, jonka mukaan ainoastaan kaupallista arvoa omaavat
elottomat luonnonvarat tai lajit katsottaisiin kyseisen kohdan
nojalla ehtyviksi luonnonvaroiksi, ("exhaustible natural
resources")). Komissio katsookin, että periaatteessa
GATTin XX artiklan g kohdassa tarkoitettuja ehtyviä luonnonvaroja
ovat kaikki eläin- ja kasvilajit ja ilman muuta CITES-sopimuksen
liitteissä I-III luetellut lajit.
4. Yhteisö on sitä mieltä, että riitojenratkaisuelimen
päätös on omiaan laajentamaan kaupan ja ympäristön
välisestä suhteesta käytävää
keskustelua WTO:n kauppa- ja ympäristökomiteassa,
jossa yhteisö on johdonmukaisesti esittänyt kantansa,
jonka mukaan monenvälisten ratkaisumenetelmien pitäisi
olla ensisijaisia WTO:n sääntöihin nähden.
Joitakin riitojenratkaisuelimen kertomukseen sisältyviä
väitteitä on kuitenkin tarkasteltava yksityiskohtaisemmin
valituselimessä.
Komissio katsoo, että tässä esiin tuodut seikat
osoittavat, että yhteisö on osallistunut asian käsittelyyn
vilpittömin mielin etsittäessä tehokkaita keinoja
sovittaa yhteen kaupallisia ja ympäristöön
liittyviä kysymyksiä ja säilyttää
kauppaan koskevien ympäristökysymysten käsittelymahdollisuus
WTO:ssa.
(1) KOM(96) 54 lopullinen.
EYVL C 135, 14/05/1999 (s. 59).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-2398/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(27. heinäkuuta 1998)
Aihe: Sähkömarkkinat
EU-maat ovat asteittain avaamassa sähkömarkkinoitaan
kilpailulle. Sähkömarkkinoiden kilpailuttaminen
tulee koskemaan sähkön tuotantoa ja myyntiä.
Sähkön siirtoon ja jakeluun liittyvä verkkotoiminta
pysyy monopolina.
Sekä Ruotsissa että Suomessa on markkinoiden avautumisen
jälkeen ollut havaittavissa suurten valtio-omisteisten
tuottajien voimakas tarve integroitua jakeluverkkotoimintaan
hankkimalla omistukseensa jakeluyhtiöitä.
Suomessa on päätetty, että jakeluverkkotoimintojen
omistuksen keskittyminen tulee kilpailuviranomaisten valvottavaksi.
Ruotsissa tuottajat ovat vapaasti voineet hankkia omistukseensa
jakeluyhtiöitä, mutta myös Ruotsissa on alkanut
keskustelu ns. vertikaalisen integraation vaikutuksista sähkömarkkinoiden
toimintaan.
Sähkömarkkinoiden rakenteella ja vertikaalisten
keskittymien laajuudella saattaa olla oleellisia vaikutuksia
sähkömarkkinoihin. Vaikutukset kohdistuvat erityisesti
pienempiin loppukuluttajiin, joiden neuvotteluasema on heikko.
Vertikaalinen integroituminen poistaa tukkumarkkinoiden kilpailuttamisvaiheen,
kun tuottajien omistamat jakeluyhtiöt eivät enää
kilpailuta sähkönhankintaansa. Integroituminen heikentää
myös uusien tukkumyyjien mahdollisuuksia päästä
markkinoille. Voimakas integroituminen saattaa johtaa siihen,
että markkinat keskittyvät muutamien toimijoiden
käsiin, mikä kaventaa sähkönkäyttäjien
valintamahdollisuuksia. Integroituminen johtaa myös kilpailtujen
toimintojen yhdistymiseen monopolitoimintojen kanssa ja vaarana
on kilpailtujen toimintojen tukeminen monopolitoiminnoilla.
Miten komissio arvioi vertikaalisen keskittymisen vaikutuksia
sähkömarkkinoilla ja mitä toimia integroitumisen
vaikutusten selvittämiseksi ja mahdollisten haittojen
torjumiseksi aiotaan tehdä?
EYVL C 118, 29/04/1999 (s. 69).
Komission jäsenen Karel Van Miertin komission puolesta
antama vastaus
(2. lokakuuta 1998)
Arvoisan parlamentinjäsenen esittämä kysymys
koskee komission politiikkaa ja käytännön menettelytapoja,
jotka liittyvät sähköalan tuotanto- ja jakelutasojen
vertikaaliseen integroitumiseen johtaviin sulautumiin ja hankintoihin.
Kysymys koskee erityisesti Suomen ja Ruotsin nykytilannetta.
Tätä merkittävää alaa käsittelevää
komission politiikkaa sovelletaan kuitenkin epäilemättä
kaikkialla yhteisössä.
Sähkömarkkinat ovat parhaillaan vapautumassa. komission
tehtävänä on varmistaa tarvittaessa, että
suurten sähköntuottajien yksityiset aloitteet eivät
estä markkinoiden vapauttamisen myötä luotuja
lisääntyneen kilpailun mahdollisuuksia.
Keskittymien alalla toimivalta on kuitenkin jaettu komission
ja jäsenvaltioiden kesken siten, että komission
vastuulla ovat erittäin suuret, rajatylittävään
kauppaan vaikuttavat liiketoimet, kun taas jäsenvaltioiden
viranomaiset vastaavat paikallistasolla vaikuttavien keskittymien
arvioinnista.
Komission suorittaman keskittymien arvioinnin oikeusperustana
on sulautuma-asetus (neuvoston asetus (ETY) 4064/89(1)). Sen
mukaisesti komission on varmistettava, että keskittymät
eivät luo tai vahvista sellaista määräävää
asemaa, jonka seurauksena tehokas kilpailu olennaisesti estyy
yhteismarkkinoilla tai jollakin sen merkittävällä
osalla.
Äskettäisessä Suomen sähkömarkkinoita
käsitelleessä tapauksessa (asia M.931 Neste/IVO)
komissio havaitsi kilpailuongelmia sähköntuotannossa
käytettyjen polttoaineiden osalta. Liiketoimi hyväksyttiin
sen jälkeen, kun osapuolet olivat sitoutuneet luopumaan
määräysvallastaan maakaasualan yrityksessä
Gasum Oy:ssä.
Vaikka tämä tapaus ei koskenut sähköntuottajien
vertikaalista integroitumista kohti tuotantoketjun loppupäässä
sijaitsevaa jakelualaa vaan pikemminkin kohti tuotantoketjun
alkupään polttoainealaa, sitä voidaan pitää
osoituksena komission pyrkimyksestä hyödyntää
sulautuma-asetusta sen varmistamiseksi, että yksityiset
aloitteet eivät vahingoita sähkömarkkinoita.
Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä
säännöistä 19 päivänä joulukuuta
1996 annettu direktiivi 96/92/EY(2) sisältää
säännöksiä kirjanpidon eriyttämisestä
ja avoimuudesta, mukaan lukien integroituneita sähkölaitosyrityksiä
koskeva vaatimus tuotanto-, siirto- ja jakelutoimintojen eriyttämisestä
kirjanpidossa. Näiden säännösten tavoitteena
on välttää syrjintä, saalistushinnoittelu
ja muu kilpailun vääristyminen.
(1) EYVL L 395, 30.12.1989.
(2) EYVL L 27, 30.1.1997.
EYVL C 118, 29/04/1999 (s. 69).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-2397/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(27. heinäkuuta 1998)
Aihe: Kätilöjen asema
Kätilöjen työllä on pitkät perinteet
Suomen äitiyshuollossa. Nykyisin käytäntö
on muuttunut. Raskauden aikana nainen ei ole kätilön
hoidossa, vaan odottava äiti kohtaa kätilön
usein ensimmäistä kertaa vasta synnytyksessä.
Kätilöt eivät pääse työskentelemään
äitiysneuvoloissa, mikä rajoittaa heidän ammatinharjoittamismahdollisuuksiaan.
Ns. väestövastuinen työtapa on johtanut siihen,
että samalla hoitajalla voi olla vain muutama raskaana
oleva vuodessa. Näin ammattitaidon säilyminen on
kyseenalaista. Ongelmallisten raskauksien ja riskiraskauksien
tunnistaminen vaarantuu.
Kätilöopiskelijoiden opiskelua raskaudenajan hoidossa
ei ohjaa kätilö, joten direktiivi 80/155/ETY(1)
ei toteudu Suomessa. Mitä komissio aikoo tehdä edellä
kuvattujen ongelmien poistamiseksi ja direktiivin 80/155/ETY
panemiseksi toimeen Suomessa?
(1) EYVL L 33, 11.2.1980, s. 8.
EYVL C 96, 08/04/1999 (s. 87).
Komission jäsenen Mario Montin komission puolesta
antama vastaus
(22. syyskuuta 1998)
Komissio ei ole tietoinen arvoisan parlamentin jäsenen
mainitsemista ongelmista. Ne eivät näytä kuitenkaan
olevan ristiriidassa neuvoston direktiivin 80/155/ETY kanssa,
annettu 21 päivänä tammikuuta 1980, kätilöntoimeen
ryhtymistä ja kätilöntoimen harjoittamista
koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten
yhteensovittamisesta.
Mitä tulee siihen seikkaan, että kätilöopiskelijoiden
koulutusta ei Suomessa ohjaa kätilö, direktiivissä
80/155/ETY ei ilmaista täsmällisesti, minkä
ammatin harjoittajan on oltava vastuussa kätilöopiskelijoiden
koulutuksesta. Tämä kysymys kuuluu siksi ainoastaan
kyseisen jäsenvaltion toimivaltaan.
Muutkaan arvoisan parlamentin jäsenen mainitsemat ongelmat
eivät näytä olevan ristiriidassa direktiivin
80/155/ETY kanssa siinä määrin kuin direktiivistä
ei aiheudu 4 artiklassa lueteltujen toimien yksinoikeutta
kätilöille.
EYVL C 96, 08/04/1999 (s. 87).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-2156/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(13. heinäkuuta 1998)
Aihe: EU-projektien maksatus
Monet pienet kansalaisjärjestöt ovat joutuneet
likviditeettiongelmiin EU-projektien hitaan maksatuksen takia.
Vaikka projektien omarahoitusosuus on esimerkiksi 40 %, joutuu
järjestö sitomaan omaa rahaa projektien aikana huomattavasti
enemmän, koska EU maksaa avustukset kolmessa erässä.
Ensimmäinen erä (30 %) maksetaan 60 päivän
sisällä projektin alkamisesta, toinen erä (40
%) 60 päivän sisällä väliraportin
hyväksymisestä ja kolmas erä (30 %) 60 päivän
sisällä loppuraportin hyväksymisestä.
Vaikka raportit on toimitettu, saattaa kestää kuukausia
ennen kuin loppuraportti saadaan käsiteltyä ennen
viimeisen erän maksamista.
Onko rahoitusta myös haettava vain vuodeksi kerrallaan,
vaikka useille projekteille on suunniteltu ja hyväksytty
pitempi elinkaari?
Voisiko EU-maksatuksia jouduttaa esimerkiksi maksamalla 50
% projektin alkaessa, 40 % väliraportin hyväksymisen
jälkeen (jolloin käytännössä on kulunut
vuoden projektista 10 kk) ja loput 10 % loppuraportin hyväksymisen
jälkeen?
EYVL C 118, 29/04/1999 (s. 35).
Komission jäsenen Erkki Liikasen komission puolesta
antama vastaus
(10. syyskuuta 1998)
Euroopan yhteisön avustuksista määrätään
ensisijaisesti tarkoin lainsäädännöllisin
perustein, varainhoitoasetuksella(1), sekä viime kädessä
komission antamien ohjeiden ja suuntaviivojen mukaan.
Viimeksi mainitut mahdollistavat muun muassa suurehkonkin
summan ennakkomaksatuksen edellyttäen, että joku
rahoituslaitos takaa kyseisen ennakkomaksun (joka voi olla
100 % avustuksen kokonaismäärästä).
Ilmenneiden ongelmien ratkaisemiseksi tuensaajat voivat neuvotella
sen yksikön kanssa, joka kulloinkin avustuksesta on päättänyt,
sääntöjen soveltamisesta tapauskohtaisesti.
(1) EYVL L 356, 31.12.1977.
EYVL C 118, 29/04/1999 (s. 36).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-1794/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(11. kesäkuuta 1998)
Aihe: HFC-kaasut
Sen jälkeen, kun CFC- ja HCFC-kaasut kiellettiin Montrealin
pöytäkirjalla, on niiden tilalle kehitetty otsonikerrokselle
harmittomia HCF-kaasuja. Nämä jäähdyttämiseen
käytettävät HFC-kaasut vaikuttavat kuitenkin
merkittävällä tavalla ilmaston lämpenemiseen.
HFC-kaasujen potentiaalinen vaikutus maailmanlaajuiseen ilmaston
lämpenemiseen tunnustettiin Kioton konferenssissa viime
joulukuussa, kun ne liitettiin haitallisten kaasujen luetteloon.
1. Aikooko komissio ehdottaa, että HFC-kaasujen asteittainen
käytöstä poistaminen sisällytetään
ympäristöministereiden neuvostossa kesäkuussa
käsiteltävien asioiden joukkoon, kun EU valmistelee
suhtautumistaan marraskuussa Buenos Airesissa järjestettävään
neljänteen ilmastonmuutoksen kehyskonferenssiin?
2. Tunnustaako komissio, että HFC-kaasuille on jo olemassa
käyttökelpoisia vaihtoehtoja, joita käytetään
enenevässä määrin sekä kaikissa EU-maissa
että kehitysmaissa?
3. Tunnustaako komissio, että nopea toiminta tässä
tilanteessa säästää teollisuudelta lisäkustannuksia,
koska ne vähentävät kaksivaiheisia toimia CFC
ja HCFC-kaasuista luopumisen yhteydessä?
EYVL C 96, 08/04/1999 (s. 9).
Komission jäsenen Ritt Bjerregaardin komission puolesta
antama vastaus
(3. syyskuuta 1998)
1. Komissio on pannut merkille fluorihiilivetyjen (HFC-yhdisteiden)
käytön nopean yleistymisen, jolla saattaa olla huomattavia
vaikutuksia maapallon lämpenemiseen. Ei ole kuitenkaan
selvää, minkälaisilla toimenpiteillä näiden
kaasujen päästöjä voitaisiin rajoittaa
kustannustehokkaimmalla tavalla. Erilaisten toimenpiteiden
toteutettavuuden arviointi vaatii vielä lisätyötä.
Tästä syystä kesäkuussa 1998 kokoontunut
ympäristöministereiden neuvosto kehotti jatkamaan
ympäristöpoliittisia toimenpiteitä HFC-, PFC-
ja SF6-kaasujen päästöjen rajoittamiseksi ja/tai
vähentämiseksi, erityisesti kun otetaan huomioon
kyseisten yhdisteiden sisällyttäminen Kioton pöytäkirjan
kasvihuonekaasujen koriin. Neuvosto pyysi myös komissiota
luomaan sellaiset puitteet näiden kaasujen päästöjen
rajoittamiselle ja/tai vähentämiselle, joissa otetaan
huomioon näiden kaasujen tuotanto ja käyttö
kaikilla aloilla ja joita jäsenvaltiot voivat kehittää
edelleen.
2. Komissio pitää tervetulleena, että otsonikerrosta
heikentäville aineille ja HFC-yhdisteille on kaikkialla
maailmassa ollut viime aikoina yhä paremmin saatavilla
ympäristöä vähemmän kuormittavia
vaihtoehtoja. Otsonikerrosta heikentäviä aineita
koskevan uuden asetusluonnoksen(1) perusteluissa komissio
tähdentää HFC-yhdisteiden liialliseen käyttöön
liittyviä vaaroja, muistuttaa HFC-yhdisteiden olevan
aineita, jotka säilyvät ilmakehässä erittäin
kauan ja ovat mahdollisia kasvihuonekaasuja, sekä toteaa
lopuksi, että HFC-yhdisteiden käyttöä
on säänneltävä tiukoilla päästöjen
rajoittamiseen tähtäävillä toimenpiteillä.
3. Ilmastoon liittyvät kysymykset ovat komission työssä
keskeisellä sijalla. Neuvosto pyysi kesäkuussa 1998
komissiota kehittämään HFC-yhdisteiden päästöjen
rajoittamiselle puitteet, jotka kattavat näiden yhdisteiden
tuotannon ja käytön kaikilla aloilla. Komissio on
samaa mieltä siitä, että HFC-yhdisteille vaihtoehtoisten
aineiden käyttöä on kannustettava aina kuin
vaihtoehtoja on saatavilla.
(1) KOM(98) 398.
EYVL C 96, 08/04/1999 (s. 10).
KIRJALLINEN KYSYMYS P-1761/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(29. toukokuuta 1998)
Aihe: Nestemäiset biopolttoaineet
Nestemäiset biopolttoaineet (esimerkiksi biodiesel)
ovat vaihtoehtoisia polttoaineita, joita komissio on tukenut
erilaisten T&K-aloitteiden kautta (esim. Altener- ja Life-ohjelmat).
Pilottihankeohjelman ulottaminen koskemaan 2 prosenttia nestemäisten
polttoaineiden markkinoista on yksi niistä suosituksista,
jotka sisältyvät uusiutuvia energialähteitä
koskevaan valkoiseen kirjaan, jonka Euroopan komissio hyväksyi
26. marraskuuta 1997.
Valkoisessa kirjassa osoitetaan, että pakollisen kesannoinnin
vähentäminen 5 prosenttiin on johtanut liian vähäiseen
raaka-aineen tarjontaan. Tämä vaarantaa niiden tehtaiden
tulevaisuuden, jotka jo tuottavat biopolttoaineita. Lisäksi
se, ettei Agenda 2000 -asiakirjaan ole sisällytetty muuhun
kuin elintarviketuotantoon käytettäviä satoja
koskevia toimenpiteitä, vähentää yksityisen
sektorin luottamusta biopolttoaineisiin tehtäviä
investointeja ja biopolttoaineiden kehittämistä
kohtaan.
Onko komissio näin ollen harkinnut kiireellisten tukitoimenpiteiden
esittämistä kesäkuussa käytävissä
kesannointia koskevissa keskusteluissa? Mikä on komission
ehdotus pitkän aikavälin ratkaisuksi Agenda 2000:n
uudistusten yhteydessä?
EYVL C 31, 05/02/1999 (s. 79).
Komission jäsenen Franz Fischlerin komission puolesta
antama vastaus
(26. kesäkuuta 1998)
Komissio vahvistaa aiemman kantansa, jonka se on ilmaissut
vastauksessaan parlamentin jäsenten Giacomo Santinin,
Claudio Azzolinin ja Umberto Scapagninin esittämään
kirjalliseen kysymykseen E-1055/98(1). Komissio on siten täysin
tietoinen biopolttoaineita valmistavan teollisuuden raaka-aineiden
saantiin liittyvistä tämänhetkisistä ongelmista
ja uusiutuvia energianlähteitä koskevan valkoisen
kirjan(2) hyväksymisestä johtuvista vaikeuksista.
Biopolttoaineita valmistavan teollisuuden tulevaisuuden kehitys
edellyttää, että Agenda 2000 - asiakirjaan(3)
liittyvien neuvottelujen yhteydessä tarkastellaan kaikkia
sellaisia mahdollisuuksia, joiden avulla voitaisiin varmistaa
raaka-aineiden jatkuva saanti. Olisi myös pyrittävä
nykyisin kansallisella tasolla sovellettavien verotuksellisten
toimenpiteiden yhdenmukaistamiseen.
Agenda 2000 -asiakirjan mukaisesti vapaaehtoisen kesannoinnin
merkitys tulee korostumaan. Jäsenvaltioilla on mahdollisuus
sallia, että viljelijät voivat kesannoida jopa 100
prosenttia viljelykelpoisesta maastaan. Kesannoituja aloja
voidaan mahdollisesti käyttää muihin kuin elintarvikekäyttöön
tarkoitettujen raaka-aineiden viljelyyn. Biopolttoaineiden
tuotanto on yksi tällainen käyttötarkoitus.
Komissio on lisäksi ehdottanut markkinapolitiikan täydentämistä
uudenlaisella maaseudun kehittämispolitiikalla, johon
sisältyisi myös uusia mahdollisuuksia uusiutuvien
raaka-aineiden alalla. Jäsenvaltiot voivat saada yhteisön
tukea kansallisille ohjelmilleen, joilla pyritään
edistämään muuhun kuin elintarviketuotantoon
suunnattuja investointeja.
(1) Katso sivu 12.
(2) KOM(97) 599 lopullinen.
(3) KOM(97) 2000 lopullinen.
EYVL C 31, 05/02/1999 (s. 80).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-0917/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(26. maaliskuuta 1998)
Aihe: Natura 2000 -verkoston toteuttamisen nopeuttaminen
Useat unionin jäsenvaltiot eivät ole vieläkään
toimittaneet komissiolle täydellistä kansallista
luetteloa Natura 2000 -verkostoon ehdotettavista alueista,
vaikka se olisi pitänyt tehdä jo 5.6.1995 mennessä.
Monet eivät ole myöskään saattaneet lainsäädäntöään
luontodirektiivin mukaiseksi, vaikka se olisi pitänyt
hoitaa jo 5.6.1994 (Suomen, Ruotsin ja Itävallan 1.1.1995)
mennessä. Eräät ovat toimittaneet komissiolle
vanhaa, ennen luontodirektiivin laatimista hyväksyttyä
lainsäädäntöä, josta puuttuvat kaikki
direktiivin keskeiset säännökset.
Luontodirektiivin mukaan komission on päätettävä
ns. yhteisöluettelosta 5.6.1998 mennessä. Se on
selvästi jo mahdotonta. Nyt olisi jäsenvaltioiden
ja komission tehtävä kaikkensa, jotta yhteisötasolla
hyväksytty Natura 2000 -verkosto voisi olla voimassa
nimensä mukaisesti vuonna 2000.
Päättäessään 19.6.1997 komission
tiedonannosta EYVL C 167, 2.6.1997, s. 93, neuvosto kiinnitti
huomiota tarpeeseen tehostaa yhteisön lainsäädännön
täytäntöönpanoa ja soveltamista ympäristöalalla.
Euroopan parlamentti on lausunnossaan mainitusta tiedonannosta
(kohta 17) vaatinut suurempaa säännöllisyyttä
oikeudellisen menettelyn aloittamisessa silloin, kun jäsenvaltiot
eivät ole noudattaneet kaikkia direktiivin määräyksiä,
torjuen tarpeen tehdä asiassa poliittisia päätöksiä
komissiossa. Luontodirektiivistä se on erityisen perusteltua,
koska direktiivin asettamat määrärajat on jo
huomattavasti ylitetty.
Mihin toimenpiteisiin komissio aikoo ryhtyä, jotta se
voisi yhteisölainsäädännön sille
asettamien velvoitteiden mukaisesti päättää
Natura 2000 -verkoston yhteisöluettelosta mahdollisimman
pian ja viimeistään vuonna 2000?
Mihin toimenpiteisiin komissio aikoo ryhtyä, jotta kullakin
jäsenvaltiolla olisi voimassa luontodirektiivin vaatimusten
mukainen lainsäädäntö viimeistään
silloin, kun kyseistä valtiota koskeva yhteisöluettelo
hyväksytään?
EYVL C 402, 22/12/1998 (s. 44).
Komission jäsenen Ritt Bjerregaardin komission puolesta
antama vastaus
(29. toukokuuta 1998)
Komissio yhtyy täysin parlamentin jäsenen ilmaisemaan
huolestuneisuuteen Natura 2000 -verkoston mahdollisimman pikaisesta
toteuttamisesta. Komissio on useaan otteeseen muistuttanut
jäsenvaltioita niiden velvollisuudesta saattaa luontotyyppien
sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston
suojelusta 21 päivänä toukokuuta 1992 annettu
neuvoston direktiivi 92/43/ETY(1) osaksi kansallista lainsäädäntöä
ja toimittaa komissiolle kansallinen luettelo ehdotetuista
alueista.
Komissio on jo aloittanut oikeustoimet neljää jäsenvaltiota
vastaan, koska ne eivät ole saattaneet direktiiviä
osaksi kansallista lainsäädäntöään.
Tuomioistuin on jo antanut kaksi tuomiota, joissa todetaan
Kreikan ja Saksan rikkoneen yhteisön lainsäädäntöä.
Tuomioistuinkäsittelystä Ranskaa vastaan on vastikään
päätetty. Suomen viranomaisille on lähetetty
perusteltu lausunto siitä, että direktiiviä
ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä
Ahvenanmaalla.
Monien viivästysten vuoksi komissio on myös hiljattain
päättänyt aloittaa oikeustoimet seitsemää
jäsenvaltiota (Tanskaa, Saksaa, Ranskaa, Irlantia, Luxemburgia,
Alankomaita ja Suomea) vastaan, sillä ne eivät ole
toimittaneet Natura 2000 -verkostoa koskevia kansallisia luetteloita
tai ovat toimittaneet epätäydellisen luettelon.
Komissio haluaa kuitenkin mainita, että useat jäsenvaltiot
ovat viime aikoina edistyneet huomattavasti tässä
asiassa. Luontotyyppidirektiivin mukaisesti ehdotetut alueet
(mukaan lukien merialueet) vastaavat jo yhteensä kahdeksaa
prosenttia yhteisön kokonaispinta-alasta Euroopassa.
Jotta Natura 2000 -verkoston toteuttaminen ei enää
viivästyisi lisää, komissio suunnittelee alueita
koskevien yhteisön luettelojen laatimista luonnonmaantieteellisten
vyöhykkeiden perusteella. Makronesian vyöhykettä
(Kanarian saaret) koskevasta luettelosta voitaneen päättää
vielä tänä vuonna.
(1) EYVL L 206, 22.7.1992.
EYVL C 402, 22/12/1998 (s. 44).
KIRJALLINEN KYSYMYS E-0916/98
esittäjä(t): Heidi Hautala (V) komissiolle
(26. maaliskuuta 1998)
Aihe: Yhteisölainsäädännön vastaiset
metsänhakkuut Forssan Konikalliolla
Direktiivissä 92/43/ETY(1) ja sen liitteessä IV
on määritelty eläin- ja kasvilajit, joiden
(artikla 12, kohta b) tahallinen häiritseminen erityisesti
niiden lisääntymis-, jälkeläistenhoito-,
talvehtimis- ja muuttoaikana sekä (artikla 12, kohta
d) lisääntymis- tai levähdyspaikkojen heikentäminen
ja hävittäminen on kielletty. Nämä säännökset
on myös sisällytetty Suomen valtion luonnonsuojelulakiin.
Liito-orava sisältyy direktiivin liitteen IV lajeihin,
jolloin sitä, myöskin rauhoitettuna lajina, koskevat
edellä mainitut direktiivin ja luonnonsuojelulain säädökset.
Liito-orava esiintyy EU:n alueella vain Suomessa, jossa se
on luokiteltu uhanalaiseksi ja sen suojelutaso epäsuotuisaksi.
Forssan Konikallion metsäalue on asiantuntijoiden mukaan
kokonaisuudessaan optimaalinen habitaatti liito-oravalle.
Helmikuun lopulla 1998 alueella ryhdyttiin metsänhakkuisiin
sekä haettiin lupaa kallion louhintaan, minkä voidaan
yksiselitteisesti katsoa rikkoneen ja rikkovan edellä
mainittuja säädöksiä. Metsänhakkuissa
ei ole huomioitu liito-oravan elinvaatimuksia niin etteivät
niiden lisääntymispaikat heikentyisi ja häviäisi.
Ko. ajankohtaan sijoitetut hakkuut häiritsevät liito-oravia
niiden lisääntymisaikana.
Tehtyjen selvitysten mukaan aluetta käyttää
elinpiirinään myös seitsemän lintulajia,
jotka mainitaan EU:n luonnonvaraisten lintujen suojelusta
annetun neuvoston direktiivin (79/409/ETY)(2) liitteessä.
Tätäkään seikkaa ei alueen käytön
suunnittelussa ole huomioitu millään tavalla. Lintujen
suojelusta annetun direktiivin 1. liitteen lintulajien suojelu
on ongelma Konikallion tuoreen esimerkin lisäksi erityisesti
Suomen valtion omistamissa valtion liikelaitoksen Metsähallituksen
hallinnoimissa vanhoissa metsissä Itä- ja Pohjois-Suomessa.
Mihin toimenpiteisiin komissio aikoo ryhtyä, jottei unionin
alueella ehditä tuhota enempää luonto- ja lintudirektiiveissä
mainittuja uhanalaisia lajeja ennen kuin NATURA 2000 yhteisöluettelo
saadaan vahvistettua? Mitä sanktioita komissio aikoo
soveltaa jäsenmaihin, jotka antavat tuhota NATURA 2000
alueita ennen verkoston vahvistamista?
(1) EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7.
(2) EYVL L 103, 25.4.1979, s. 1.
EYVL C 31, 05/02/1999 (s. 7).
Komission jäsenen Ritt Bjerregaardin komission puolesta
antama vastaus
(10. kesäkuuta 1998)
Kuten parlamentin jäsen toteaa, luontotyyppien sekä
luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta
21 päivänä toukokuuta 1992 annetun neuvoston
direktiivin 92/43/ETY (ns. elinymp&aum | 
